Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #12646 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mikä siinä mielenkiintoista - -04.05.2013 19:01#12545: - Re: Re: Re: Re: Re: Mikä siinä mielenkiintoista - - Kirjoitit: "Viesti, johon vastasit, ei ollut minun mutta kommentoin sen verran, että asia on ongelma sinulle siksi, että haluat selvästi edelleen nähdä homoseksuaalisuuden ongelmana, taipumuksena, epänormaaliutena tai virheenä ihmisessä. Mainostajat ja suurin osa muusta maailman väestöstä taas on alkanut nähdä homoseksuaalisuuden yhtenä ihmisen ominaisuuksina, kuten vaikka sukupuolen tai ihonvärinkin. Jossain vaiheessa suomalaisessa televisiossa ei nähnyt tummaihoisia ihmisiä ja varmaan sekin herätti närkästystä, että heitä alkoi siellä näkyä. Heitä ei silloin pidetty yhtä arvokkaina kuin "meitä". Nyt tämä sama murros yhteiskunnassa on alkanut tapahtua homoseksuaalisuuden suhteen, suuri yleisö on ymmärtänyt, että he ovat kuin ovatkin ihan yhtä arvokkaita kuin "me" ja oikeutettuja olemaan olemassa. Myös tieteellinen maailmankuva tukee tätä näkemystä, sillä homoseksuaalisuutta ei enää lääketietellisesti tai biologisesti pidetä ongelmana, sairautena, epänormaaliutena tms. kuten nyt vaikka mainitsemaasi kleptomaniaa. En tiedä, ovatko tällaiset median ilmiöt tahallisia kansan totuttamisia johonkin aiheeseen vai heijastavatko ne vain ympäröivää yhteiskuntaa. Tosiasia on, että murros on menossa ja ihmisten asenteet ovat muuttumassa ja se on minusta aivan yhtä oikein kuin oli oikein huomata, etteivät tummaihoiset ole valkoihoisia huonompia, alempiarvoisia tms. Se, että uskostasi käsin katsot homoseksuaalien turmelevan (en tarkkaan muista, mitä termiä käytit) oman ruumiinsa, jotenkin rikkovan sitä vastaan ja tekevän syntiä, ei ole kuitenkaan suurimman osan suomalaistenkaan näkemys. Synti ei myöskään ole juridinen tai lääketieteellinen termi. Tämä taas palaa siihen, mitä muissa viesteissä on sanottu Jumalan tms. ilmoituksesta uskovalle itselleen siitä, mikä on syntiä. Tällaista ei voi käyttää perusteena lainsäädännössä, sillä kyse on loppuviimein yksittäisen henkilön näkemyksestä, eikä mistään järjellä perusteltavissa olevasta. Jos lakia vastustetaan uskonnon perusteella, pitäisi uskon itsensä opetuksesta (raamatusta ym.) löytää sellainen todennettavissa oleva seikka, joka jotenkin perustelisi tasa-arvoisen avioliiton mahdottomuuden. Kaikki muu on "musta tuntuu"-tietoa, jolla ei oikein voi perustella mitään". Kommentit: - asia on ongelma sinulle siksi .. Eihän se toki minulle ole ongelma - että haluat selvästi edelleen nähdä homoseksuaalisuuden ongelmana, taipumuksena (totta, pidän sitä sellaisena) - Mainostajat ja suurin osa muusta maailman väestöstä (parempi uskoa Jumalaa kuin ihmisiä, koska Luoja on luonut kaiken eikä ihminen ole Luojan luoja; ei koskaan ollut -eikä voikaan) - taas on alkanut nähdä homoseksuaalisuuden = yksi manipulaatiomuoto - yhtenä ihmisen ominaisuuksina, kuten vaikka sukupuolen tai ihonvärinkin (homoushan ei ole ollut koskaan rotu eikä tule olemaan) - suuri yleisö (ei ole Jumala) - ovat kuin ovatkin ihan yhtä arvokkaita kuin "me" ja oikeutettuja olemaan olemassa (tottahan toki ovat ihmisinä arvokkaita) - tieteellinen maailmankuva tukee tätä näkemystä (tiede uskoo vieläkin ihmisen syntyneen apinasta, joten ei aina vakuuta) - ihmisten asenteet ovat muuttumassa (tiedätkö, mistä se johtuu ? - minä tiedän mut en kerro ainakaan nyt) - tummaihoiset ole valkoihoisia huonompia, alempiarvoisia tms. (eivät tietenkään, mutta homoushan ei ole rotukysymys) - Se, että uskostasi käsin katsot homoseksuaalien turmelevan (en tarkkaan muista, mitä termiä käytit) oman ruumiinsa, jotenkin rikkovan sitä vastaan ja tekevän syntiä, ei ole kuitenkaan suurimman osan suomalaistenkaan näkemys. Synti ei myöskään ole juridinen tai lääketieteellinen termi (turmeluskysymys on Jumalan näkemys, eikä siitä kukaan muuten tietäisi. Mutta jos suurin osa suomalaisista ei niin usko, sehän johtuu siitä ettei se ryhmä usko muutenkaan Jumalan olemassaoloon. Ei lääketiede pysty Luojaa kumoamaan, käyttipä mitä termiä tahansa) - Tällaista ei voi käyttää perusteena lainsäädännössä sillä kyse on loppuviimein yksittäisen henkilön näkemyksestä, eikä mistään järjellä perusteltavissa olevasta. Jos lakia vastustetaan uskonnon perusteella, pitäisi uskon itsensä opetuksesta (raamatusta ym.) löytää sellainen todennettavissa oleva seikka, joka jotenkin perustelisi tasa-arvoisen avioliiton mahdottomuuden. (Järki on Jumalan lahja, mutta ihminen on vastuussa siitä miten sitä käyttää.. ja toki Raamatusta sekin 'todennettavissa' oleva seikka löytyy, kunhan jaksaa kaikki aarteet etsiä. Mutta ei lakiasioitakaan olisi ilman esivaltaa, joka on Luojan asettama. Eri asia sitten miten ihmiset sen puitteissa toimivat. Se on niiden ihmisten näköinen, jotka siellä toimii, vaikka eivät aina toimisikaan viisaasti kuten Luoja haluaisi. Ja miten laki toimii, sen mukaiset on olotkin - hyvät tai huonot) Lopuksi: Ilman Jumalaa ei tieteellä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksiakaan tutkia mitään, koska tutkittavaa ei edes olisi ilman Jumalaa. Ja se on fakta - ei fiktio. Mututuntumat ja oudotkin uskomukset, joita tiede pönkittää esim. ihmisen satukehityshistorialla evoluution kautta apinasta, on täysin posketon juttu. Jos apinat olisivat kantaisiämme, miksi niitä edelleen on olemassa. Entä miten apina teki itse itsensä, entä kaikki muu - vuoret, järvet, taivas, maa jne. Siinä mutumietintöä kerrakseen, mutta ilman järkeä ja tosiasioiden huomioon ottamista ei synny realistista tulosta. Mieluummin uskon tosiasioihin kuin pelkkään mutusteluun, joka voi olla ihan mitä "ruokaa" tahansa.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10219 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40673 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
833 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
569 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
532 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
633 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
109 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
89 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
58 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
807 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1691 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024