Myrkkyjä luvattomasti "kylväville" rangaistus !
P**kojen keräämisestä 20 v kokemus |
/ #36 Re: Teollisuus & jätteet15.06.2013 14:47#12: Luontokävelijä - Teollisuus & jätteet Kyllä se vaan tosi on, vaikka ei haluaisikaan uskoa juttuun. Ihmiset alkavat olla niin lopen kyllästyneitä niihin teiden varsilla ja kevyenliikenteenväylilläkin oleviin koiranp**koihin. Lehtikirjoittelu ei johda mihinkään sen enempää kuin nettikirjoittelukaan, joten turvautunevat sitten vähän kyseenalaisiin keinoihin saadakseen koirien omistajat hereille ja jätöksiä keräämään. Myrkkysyöttien tarkoitus lienee myös saada irti kuljetettavat koirat pysymään kytkettyinä, jotta olisivat omistajiensa hallittavissa edes jokseenkin, kun niitä hyökkäileviä koiriakin jostain syystä kuljetetaan yhä useammin vapaana. Mihin koirien omistajien käytöstavat ovat hävinneet? Miksi jotkut koirien omistajat ovat niin ajattelemattomia/ piittaamattomia, että aiheuttavat sitten kaikille koirien omistajille ongelmia ja huolta? Osa kouluttaa koiransa asianmukaisesti, kuljettaa kytkettynä kuten kuuluukin ja kerää koiriensa jätökset. Eivät siis aiheuta häiriöitä tai ärsytystä muille kanssaeläjille. Sitten on niitä maailman omistajia, jotka eivät "periaatteesta" kerää p**koja, eivät kouluta koiriaan eivätkä välitä vaikka oma koira sontisi naapurin pihaan/ portinpieleen tai ihan pikitielle. Siinä sitten ihmiset työntelevät lastenrattaita, lenkkeilevät ja pyöräilevät ja niin kengän kuin rattaatkin ovat sitten p**kassa. Samoin puistot ovat ruokottomassa kunnossa, kun koirankakkaa on joka puolella piittaamattomien koiranomistajien jäljiltä. Myrkkysyötit saattavat saada aikaan jotain hyvääkin: irrallaan kuljetetaan vain todella hyvin koulutettuja koiria, jotka kulkevat omistajiensa välittömässä läheisyydessä ja ovat muutenkin täydellisesti hallinnassa joka tilanteessa. Myös lintujen pesät ja siilit, rusakonpoikaset jne. saavat olla rauhassa, kun kouluttamattomat, totelemattomat koirat eivät juoksentele pitkin puistoa niitä hätistelemässä ja retuuttamassa. Tampereella ainakin myrkkysyötit saivat aikaan hyvän koiranomistajien pintaa kiillottavan kakkojenkeräyskampanjan: siivosivat puistoja ja katujenvarsia porukalla oikein urakalla. Se oli hieno teko ja uskonpa, että myrkkysyöttien levittelijät siitä rauhoittuivatkin. Ainakin toivon niin. Eikä kannata vetää hernettä nenään ja alkaa syyttelemään eläinrääkkääjäksi tms. Olen itse omistanut aina koiran, mutta kuulun kyllä niihin, jotka eivät todellakaan jätä jätöksiä toisten ihmisten riesoiksi. Kerään ojanpenkastakin, ettei ainakaan minun koirani tuotoksiin kukaan sotke itseään: ei toiset koirat, ei lapset eivätkä ojaan sammuvat juopotkaan. En hyväksy myrkkysyöttejä, mutta tuo syöteistä jatkuva jauhaminen ärsyttää, kun ei kuitenkaan viitsitä katsoa peiliin. Siellä saattaa näkyä juuri se piittaamaton koiranomistaja, joka on saattanut saada aikaan tuon kurjan myrkkysyöttien levittämisen.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2032 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1025 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18198 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
454 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1959 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1319 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
114 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
764 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
693 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024