naimalakko

#266: v ronski - Loogisesti sannavain,

Tosiasioiden valossa joudun siten tiukentamaan kantaani. On niin, että esimerkiksi eri perheissä kasvaneiden, toisilleen sukua olevien samaa sukupuolta edustavien sisarusten välisen parisuhteen virallistamista on mielestäni vaikea vastustaa ainakaan järkiperustein. Sen sijaan en katso, että samassa perheyhteisössä kasvaneiden sisarusten insestisuhteen yhteiskunnallisella hyväksymisellä voitaisiin saavuttaa mitään varsinaista hyötyä. Sen sijaan päätös avioesteiden poistamisesta saattaisi vaarantaa perheen sisäiset suhteet tavalla, joka ilmenee lainsäädäntöasiakirjoistakin. Perhe puolestaan on vielä tänäkin päivänä keskeinen yhteiskunnallinen instituutio. On vaikea hahmottaa, minkälaisia kerrannaisvaikutuksia lähisukulaisten avioliitoista voisi tässä suhteessa seurata nimenomaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tasa-arvoisen avioliittolain suhteen minun on puolestaan hankala muotoilla luontevaa henkilöpiirin rajausta, joka sallisi parisuhteen virallistamisen ensin mainitsemilleni henkilöille, mutta sulkisi sen pois jälkimmäisiltä pareilta.

Toisilleen sukua olemattomien kahden miehen tai kahden naisen välinen parisuhde ei sisällä edelläkuvatun kaltaisia ongelmia. Jo nykyisin voimassaoleva parisuhdelaki antaa selvän signaalin siitä, että tällaiset parit nauttivat aivan eritasoista yhteiskunnallista arvostusta ja tunnustusta kuin esimerkiksi lähisukulaisliitot. Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröimistä koskevat jopa samat identtiset avioesteet kuin miehen ja naisen avioliittoa. Yhteiskunnalliselta statukseltaan seksuaalivähemmistöparit eroavat ratkaisevalla tavalla seksuaalisväritteisistä lähisukulaispareista.

Tähän liittyen kommentoin seuraavaksi seuraavaa sitaattiasi:

”Mielestäni [uudistusvaateisiin] pitäisi suhtautua seuraavasti. Asetetaan punnittavaksi ne perusteet N, jotka generoivat nykylain, ja ne perusteet U, joiden ajatellaan generoivat uuden (paremman?) lain. Tämän jälkeen päätetään demokraattisesti, pysytäänkö nykyisessä (koska peruste N saa kannatusta) vai siirrytäänkö uuteen (koska peruste U saa kannatusta). Oletko eri mieltä?”

Ongelma on perusteessasi N, joka ei saa tukea oikein mistään. On tosiasia, että nykymuotoinen avioliittolaki on taloudellinen ja juridinen sopimus kuuden kuukauden irtisanomisajalla, ja että siihen sisällytetty, avioliiton vain naisen ja miehen välille rajaava reunaehto on lähinnä historian, moraalifilosofian ja poliittisten realiteettien sanelema. Tämän voi havaita parisuhdelain säätämistä edeltäneestä eduskunnan lähetekeskustelusta. Toisin kuin haluaisit uskoa, avioliitto ei ole lisääntymissopimus, joka rajaisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Tämä vastaa ihmettelyysi siitä, miksi avioliittolaki voisi hyvin sallia samat oikeudet muillekin tahoille, kuten nais- ja miespareille, muttei kuitenkaan niin tee.

Kirjoitat, että lakia säädettäessä sen soveltuvuuden rajaus on oltava jotenkin johdonmukaisesti perusteltavissa, ja että avioliitolain tapauksessa tämänkaltainen peruste on se, joka erottelee mies-nais-parit muista ryhmistä. Nimität tätä premissien kysymiseksi. Lisäksi katsot, että ”[argumentaationi] onttous on ilmeistä, kun huomataan, että sukupuolineutraalille avioliitollekin pitäisi jonkun itse tai joiden yhdessä hahmotella jokin peruste aivan vastaavasti”.

Parisuhderajaus on aiheellinen kysymys: juuri siihenhän Naimalakko-adressikin haluaa kiinnittää huomiota. Avioliittolain ykköspykälässä säädetään aluksi, että nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Näitä henkilötahoja nimitetään seuraavassa pykälässä ja siitä eteenpäin läpi koko lain puolisoiksi. Ongelma on yksinkertainen: nykyisen avioliittolain mukaan puolisot tarkoittavat naista ja miestä. Kaksi naista ja kaksi miestä eivät voi olla puolisoita lain tarkoittamassa mielessä (huomaathan, että samaa sukupuolta olevat kihlakumppanit eivät ole varsinaisesti avioeste, sillä nais- ja miespareja ei mainita lain avioesteluettelossa). Jotta avioliittolain oikeusvaikutukset voitaisiin ulottaa nais- ja miespareihin, lain olisi yksinkertaisesti määriteltävä, että puolisoja voivat olla joko mies ja nainen, nainen ja nainen, tai mies ja mies. Kun otetaan huomioon, että näitä pareja koskee jo nykyisellään avioliiton kanssa lähes identtinen parisuhdesääntely, on vaikea nähdä, mikä estää puolison määritelmän laajentamisen. Tällainen puolison käsite, joka sisältää viittauksen sekä samaa että eri sukupuolta olevaan parisuhdekumppaniin, on omaksuttu jo lähes kokonaisvaltaisesti muualla lainsäädännössä. Esimerkiksi opintotukilaissa puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita ja avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä, laissa poronhoitajien sijaisapukokeilusta puolisolla viitataan aviopuolisoon ja henkilöön, jonka kanssa poronhoitaja jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa ja tuloverolaissa avioliiton puolisoihin rinnastetaan myös parisuhteensa rekisteröineet samaa sukupuolta olevat henkilöt.

Avain avioliittolain pareja koskevaan rajaukseen löytyy esimerkiksi Päivi Räsäsen huolestuneista kommenteista koskien mitä tahansa seksuaalivähemmistöjen asiaa: sukupuolineutraalin avioliittolain säätäminen olisi ristiriidassa avioliittolain mukaisen perinteisen perhekäsityksen kanssa, jonka mukaan perhe on vastakkaista sukupuolta olevien puolisoiden välinen liitto, joka mahdollisesti sisältää myös lapsia (avioliittolakia tarkasteltessa voi kuitenkin huomata, että avioliiton eikä perheen määritelmään ei kuulu lapsia [lisääntymisperuste]).

Kun keskustellaan avioliittolain sallimisesta myös nais- ja miespareille keskustellaan siten samalla myös kulttuurissamme vallitsevasta perhekäsityksestä. Nykyinen yhteiskunnallinen perhesuuntaus lisääntyneine uus-, yksinhuoltaja-  ja sateenkaariperheineen sekä lapsettomine hetero- ja homopareineen ovat muokanneet kansalaisten perheideologiaa. Kun jo noin viidennes suomalaisista perheistä ei enää sovi perinteisen ydinperheen muottiin voidaan perinteinen käsitys avioliitosta perheen (ja perheenperustamisen) ytimenä kyseenalaistaa. Tyhjentävää perheen määritelmää ei ole luettavissa lainsäädännöstä, mutta se vaikuttaa avioliitto- ja perhelainsäädännön taustalla. Lähinnä määritelmästä keskustellaan silloin, kun vanhakantainen perhekäsitys ajautuu törmäyskurssille modernin perhenäkemyksen kanssa. Näin kävi esimerkiksi ns. egyptiläismummon tapauksessa. Myös esimerkiksi ristiriita heikkojen ja vahvojen adoptioiden välillä valotti perhekäsityksen merkitystä lainsäädännön taustavaikuttajana. Perhekäsitettä muotoiltiin uusiksi viimeksi hedelmöityshoitolain säätämisen aikoihin, jolloin perheen käsite ulotettiin koskemaan myös ilman puolisoa elävän naisen ja tämän lapsen muodostamaa yhteiskunnallista yksikköä. Nykysääntelyistä muun muassa juuri avioliittolain uudistusvaateet törmäävät vanhentuneen perhekäsityksen kanssa. Kuten lukuisten muiden maiden avioliittosääntelyistä huomaamme, yhteiskunta ei ole romahtanut, vaikka perhekäsityksen on annettu muuttua: päinvastoin voidaan olettaa, että lain suojan ulottaminen myös kahden naisen tai kahden miehen parisuhteille on ollut omiaan edelleen vahvistamaan perheiden asemaa ja merkitystä yhteiskunnassa.