Mäntsälän Osuustie
Vieras |
/ #5 Autoilijan näkökanta23.08.2013 06:31Toden totta se Osuustien ja Liedontien risteys on vaarallinen nyt muuttuneiden tiejärjestelyjen jälkeen. Vähintään stop merkki tarvittaisiin Osuustien puolelle, sillä siihen on vähintäänkin pakko pysähtyä, ettei törmää vasemmalta tuleviin autoihin. Myös Liedontieltä Osuustielle käännyttäessä täytyy olla todella tarkkana, ettei aja jalankulkijoiden päälle jotka saattavat jäädä katveeseen siinä mutkassa. Jotain etenkin sille risteykselle täytyisi tehdä. Töyssyt eivät auta asiaa. Autoilijat eivät välttämättä silloinkaan hidasta vauhtia ja mihin sen töyssyn edes laittaisi? Siinä risteyksen kohdalla käytännössä pitää pysähtyä. Vauhdin hiljentäminen ei välttämättä auta. Jos töyssy on edessä niin autoilijat saattavat vaan keskittyä sen töyssyn ylittämiseen siis silmät siinä töyssyssä. Ennen Osuustien ja Liedontien mutka oli toimiva! Laittaisivat heti siihen edes "Vaarallinen Risteys" varotuksen kerrankin ennen kuin se vaarallisuus todistetaan käytännössä! Sen jälkeen muita parannuksia.... Se suojatie siihen olisi kyllä myös ehdoton. Sen suojatien voisi myös toteuttaa samalla tavalla kuin Peltolantiellä eli keskellä korotus. Sellaisen suojatien huomaa kyllä! Siinä pitäisi ottaa kyllä huomioon se että kummalle puollelle sen suojatien tökkäis, että johtaisko se Osuustien vasemmalle vai oikealle puolelle, eli toisin sanoen ihmiset joutuisivat ylittämään Osuustienkin jos haluaisivat kävellä turvallisella puolella kulkusuuntaan nähden Osuustiellä, kun siellä ei sitä kevyenliikenteenväylää ole. Olisipa hienoa kuitenkin jos sen kevyenliikenteenväylän sinne jotenkin saisi! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45701 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2333 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
227 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
141 Luotu: 07.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
113 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
215 Luotu: 03.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
59 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3605 Luotu: 10.09.2021
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
215 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
223 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025