LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!
mä vaan täältä eräältä kylältä |
/ #30806.05.2011 05:53Sulle 2paikkakuntalainen.Et varmaankaaan vain ole halunnut ymmärtää koko asian oikeaa laitaa.Vaikka se on jo moneen kertaan täällä kerrottu.Tosiaan kaikenlisäksi Lintunevan myyminen (tai osa siitä vain on myyty) on tapahtunut jo silloin kun adressin aloittaja on ollut vielä onnellisen tietämätön tästä maailmasta ja kun suurin osa nykyisistä kaikkien kylän tilojen isännistä ovat olleet vasta pieniä pahaisia pojan kloppeja. Joten millä voit ketään heistä syyttää.Kellään heillä kun ei ole ollut osuuttaa millään tavalla koko asiaan.Kaikkia tuo Lintunevan myyminen harmittaa ja kovasti.Toisaalta tiedettiin se jo silloin että koskaan Vapo ei voi alata mitään sille nevalle tekemähän koska se on pohjavesialuetta.Sitä oikiastansa toivottiin ja ajateltiin niin että koskaan Vapo ei sille mitään saa tehdä.Että ei lupaa tule mistään suunnalta ja kaikki kylällä jopa luulivat että Vapo ei ole edes niin tyhmä että yrittäisi lupaa. Päätttäjä ei kuulemma kuitenkaan ole ollut tietoinen pohjavesialueesta ennen viimeisintä Tarinalla olevaa tilaisuutta. Päättäjä ei myöskään ole tiennyt että kyse on ojittamattomasta nevasta (lukuunottamatta nevan aivan reunalla menevää muutamaa pientä hassua ojaa).Päättäjä ei ole ollut tietoinen monesta muustakaan asiasta.Vapo kun on yrittänyt vedettää päättäjääkin 100-0.Nyt kuitekin tuon Tarina illan jälkeen valkesi asioita myös asiasta päättävälle.Onneksi sinne oli porukkaa mennyt hyvin toisella kertaa.Itte en päässy paikalle sairastumisen vuoksi ja se todella ottaa päähän.Ensimmääsellä kertaa mä en tienny koko tilaisuuresta kuten ei moni muukaa. Otetahan nyt se järki takaasi kärestä sinne aivoohin ja yritetähän pelastaa tuo neva.Ei sitte tartte jälkikätehen ruikuttaa niinku profeetannevan (ja monen muun) kans on käyny. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1737 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17979 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1033 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1283 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
702 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
588 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
448 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
591 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
333 Luotu: 13.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1780 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
739 Luotu: 06.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
233 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1443 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6341 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.