Homoseksuaalisuuden palauttaminen mielisairaudeksi

Heidi Manner
Joensuu

/ #10 Surullista.

12.02.2008 20:27

Voi teitä raukkoja. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Huomaan, että adressin perustaja ei ole perehtynyt aiheeseen, mutta haluaa siitäkin huolimatta kertoa meille mikä maailmassa on TODELLA väärin.

Ensinnäkin adressi itsessään on todella korni ja täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä. En pidä homoutta sairautena, mutta en allekirjoittaisi näin huonoa ja rönsyilevää adressia vaikka pitäisinkin. En edes veitsi kaulalla.

Ainakin kaikki jotka ovat opiskelleet sosiaali-, terveys- tai kasvatusalaa, tietävät että homouden poistaminen sairausluokituksesta on perusteltua, koska sairautta hoidetaan lääkkeillä ja siitä voidaan parantua. Homouden kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Homoudesta "parantuneita" on maailmalla, mutta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet "parantumisen" olevan lähinnä itsepetosta.

Pedofilian ja zoofilian vertaaminen homofiliaan on maailman vanhin ja huonoiten perusteltu vertaus, johon joku aina sortuu. Kahdessa ensimmäisessä käytetään hyväksi lapsia tai eläimiä, eikä halusta voi puhua molemminpuolisena. Sen sijaan kahden aikuisen ihmisen välisessä suhteessa ja seksissä molemmat ovat mukana. Raiskaus on asia erikseen ja juuri siitä on kyse lapsiin ja eläimiin sekaantumisessa.

Nykypäivän vertaaminen muinaiseen roomaan oli surkuhupaisa veto. Toivon, että adressin perustaja löytää aikakoneen ja palaa takaisin Roomaan tai jonnekin muualle, missä "oikeat arvot" ovat voimissaan.

Rönsyily alkoi heti kolmannelta riviltä. Pitäisikö kaikki irtosuhteiden harrastajat luokitella mielisairaiksi? Viimeinen kappale onkin pelkkää riehumista ja sekoilua. Otsikon aiheesta ollaan jo todella kaukana.

Antakaa ihmisten olla mitä haluavat, kunhan se ei ketään loukkaa. Piste.