VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA


Vieras

/ #2332 KOKOOMUKSEN IKUINEN TEHTÄVÄ SUOMESSA

26.09.2013 13:14

Joka maassa on omat äärioikeisto puolueensa ja Suomessa se on kokoomus, jolla on maailman laajuinen tehtävä Suomessa, jota LAMAKENRAALI Katainen onnistuvasti toteuttaa. Se tehtävä on suunnitelmallisesti toistuvien lama-aikojen toteuttaminen Suomessa ja sen hyödyntäminen rikkaiden eduksi. Laman aikana tavallisen työtätekevän ihmisen tekemä pieni omaisuus ja vähäiset säästöt jaetaan maan rikkaimmille ihmisille jättäen tämä tavallinen duunari köyhäksi, että se joutuu TAAS nousukauden aikana ennen seuraavaa lamaa tekemään töitä kovasti luullen tekevänsä itselleen taloudellista turvaa tulevaisuuteen, mutta se onkin ennalta suunniteltu meneväksi näille ennestään raharikkaille ja siten taas suunnitelmallisesti seuraavan laman tultua duunari joutuu myymään halvalla keräämänsä omaisuutensa rikkaille koska tämä duunari ajetaan taloudelliseen ahdinkoon vaikka asuntovelan takia pankkien toimesta. Kaikki lama-ajat on aina suunniteltu ja toteutettu omaisuuden uusjakoa varten, jossa vain rikkaiden omaisuutta lisätään tavallisten ihmisten kustannuksella. Katainen on Suomen lamakenraali. Vain maailman laajuinen yhdenaikaiset yleislakot ja vallankaappaukset samaan aikaan kaikissa maissa voisi lopettaa tämän superpetoksen.