Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara


Vieras

/ #6

23.10.2013 18:29

Lapinlahdella Matti ja Liisa ihmettelivät rautahevosen tuomaa "edistystä". Nyt Lapinlahdella näkee pohjoiseen meneviä loputtomia tankkivvaunuletkoja, joista hapot kaadetaan maahan Kainuun vedenjakajalla Talvivaarassa. Vaunut palaavat tyhjinä etelään, perässään täydet malmivaunut. Hapot kulkevat hiljalleen hitaasti ohi järviveteen liuenneina Kuopijoon päin, josta tuo Helsinkiläisille niiin aukainen Vuoksen vesistö laajenee koko itäiseen järvi-Suomeen.
Oululaisetkin saavat osansa liuoksesta, kun tuo kasa onnistuttiin sijoittamaan vaaran laelle.
Kaivoksesta voi varmaan kaivaa aineksia mistä niitä parhaiten saa, muttta tuotantolaitos on tuossa paikassa hölmöläisten puuhaa. Altaineen surullinen muistomerkki uskostamme teknologian voittoon luonnosta.
Järvemme on äskettäin todettu hyväkuntoisiksi, päinvastoin kuin rannikkovedet. Pelättävissä on, että mpäristöhallinto löytää kompromissin, joka "takaa suottuisan suojelutason" tai vastaavaa, jotta hölmöys saa jatkua.
Muistaneeko kukaan Nikelin ja Montsegorskin maisemia? Nikkelin tuotannolla on hirmuiiset jäljet, Talvivaarasta lähtevät tuntut vasta jossin Laakajärvessä, Kainuun porteilla, Helsingistä nähtynä kovin kaukana vielä - petollisen kaukana.
Yki, Iisalmen rantamaisemissa lokkuussa, 2013