Paperiresepti on säilytettävä sähköisen reseptin ohella.

e-epäluuloinen

/ #228

05.11.2013 19:00

tärkeitä näkökohtia. Kaikkein tärkeintä lienee kuitenkin se että nyt kun mm. ulkoministeriön tietomurrot ovat paljastuneet, ja YLE uutisista on käynyt selväksi että tietomurtohyökkäyksiä tehdään koko ajan enenevässä määrin nimenomaan viranomaistiedostoihin ja joista mm. ystävällismielinen naapurivaltiomme Ruotsi (ihan oikeasti ystävällismielinen)meitä Luojan Kiitos informoi, hyökkäykset lienevät jossakin määrin kontrollissa, mutta mediassa on myös avoimesti myönnetty että Suomen tietoturvataso ei ole kohdallaan. = suomeksi = kuka tahansa 12v hakkeri pystyy tulevaisuudessa selvittämään ite kunkin ns. "tärkeän Tason henkilöiden "sairaustiedot ja vaikkeivät olisi peräpukamia kummenpia tietoja, on mm. kansainvälisellä rikollisuudella ja vakuutusyhtiöillä ihan toisenlaisia intressejä. Toivoisin että tietosuojavaltuutettumme ottaisi kantaa nyt ihan oikeasti tärkeään asiaan eli e-reseptien/e-kanta-arkiston muodostamiseen.