Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Jukka Finni
Adressin tekijä

/ #796 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta

08.11.2013 08:58

Vihreä eduskuntaryhmä punnitsisi uudelleen turpeen ja maakaasun veronkiristyksiä, koska kivihiilen poltto on lisääntynyt. Puun energiakäyttöä pitäisi edistää korottamalla metsähakkeen tukea. Voimalaitoksille puolue tarjoaisi lisää investointitukea.


Vihreä eduskuntaryhmä haluaa torpata kivihiilen käytön kasvun ja kääntää sen kulutuksen pysyvällä lasku-uralle.

Tammi–syyskuun aikana kivihiilen kulutus on kasvanut peräti puolella. Kansanedustaja Oras Tynkkynen penäsi tiistaina nopeita toimia kivihiilen nujertamiseksi ja esitti erillistä toimenpideohjelmaa.

Tynkkysen mielestä hallituksen pitäisi arvioida muuttuneilla markkinoilla nykytilanne uudelleen. Lisäksi vihreiden mielestä on erikseen punnittava turpeen ja maakaasun vuonna 2015 voimaan tulevien veronkorotusten vaikutukset.

Lyhyen aikavälin toimin kuuluu myös energiaverotuksen painopisteen muutos. Runsaspäästöisiä polttoaineita pitäisi verottaa nykyistä tiukemmin ja vastaavasti vähäpäästöisiä hellemmin, esitti Tynkkynen.

Verotuksen hienosäädöllä voitaisiin vahvistaa metsähakkeen sekä maakaasun kilpailukykyä sähkön ja lämmön yhteistuotannossa ilman, että energiaverotuksen kokonaisuus kiristyisi.

Metsähakkeen tuen leikkurin rajaa pitäisi myös laskea.

Metsähake pärjää paremmin hiiltä vastaan, jos haketuki kasvaa myös päästöoikeuden laskiessa kymmenen euron alle, kuuluu vihreiden esitys. Esimerkiksi jos päästöoikeustonni maksaisi viisi euroa, olisi metsähakkeen tuotantotuki megawattituntia kohden 20 euroa nykyisen 13 euron sijasta.

Hakkeen tuotantotuen korotuksesta koituisi vuositasolla noin 8–15 miljoonan euron lisäkustannus.

Maakunnissa toimivat voimalaitokset ovat korvanneet turvetta halvalla kivihiilellä. Voimalaitoksia pitäisi kannustaa siirtymään pois hiilen käytöstä. Kertaluontoisesti uusiin kattilainvestointitukiin pitäisi varata korkeintaan noin 80 miljoonaa euroa.

Janne Impiö