LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!
Martti Peltola |
/ #316 Lintunevan pohjavedestä27.05.2011 12:21#315: 2paikkakuntalainen - Re: Re: Lintulauantai 21.5.2011 Vapon lintutorneilla Nimimerkki "2paikkakuntalainen", nähtävästi olet ymmärtänyt Lintunevan pohjaveden merkityksen väärin? Lintunevan pohjavettä ei tiettävästi ole tarkoitettukaan pumpattavaksi nevasta talouskäyttöön. Oikaise, jos olen väärässä. Ilmeisesti tunnet vesilaitosasioita, mutta niitä täytyy tarkastella myös "maanpinnan alapuolelta". Enkä tarkoita nyt yhä laajenevaa hautausmaata Haapalankankaan pohjavesialueella. Toki hautausmaankin vaikutuksista jurvalaisten talousveteen voisit esittää yhtä vastakarvaisia mielipiteitä kuin Lintunevastakin. Kerro samalla nimesi lukijoille, uskottavuutesi vuoksi. Pohjavesi suodattuu Lintunevasta Lintuharjun hiekkakerrostumien kautta. Pohjavesi on näet liikkeessä koko ajan virraten maakerrostumissa pitkiä matkoja. Jollei näin olisi, pohjavesi täyttäisi, vesipinnan jatkuvasti noustessa, kaikki maat ja mannut. Pohjavedellä on omat reittinsä sen mukaan millaisia maalajikerrostumia sen "tielle" osuu. Kivennäismaalajit suodattavat vettä lävitseen samalla sitoen mineraaleja ja pintaveden epäpuhtauksia, ja kivennäismaan läpi vesi myös liikkuu. Siksi hiekka- ja soraharjut ovat arvokkaimpia pohjavesialueita. Haapalankankaan kaivoihinkin vesi siivilöityy jääkauden jälkeisten sora- ja hiekkakerrostumien kautta. Ehkä ko. vettä on tutkittu useampaankin kertaan(?), mutta en usko, että esim. haapalanmäkisten vesi olisi kelvotonta talouskäyttöön. Sehän joka tapauksessa on samaa pohjavettä kuin Lintuharjun sisällä virtaa. Lintunevan valuma-alueen (ja lähteiden) vedestä osa tietysti virtaa pintavetenä Säläsjärveen ja sitä reittiä alapuolisiin vesistöihin, mutta pohjavedelle se ei ole ainut reitti, vaikka pohjavettä purkautuu lähteinä Lintunevaankin. Kiitän omasta puolestani nimimerkkikirjoittajaa "erilaisten näkökulmien" tarjoamisesta elintärkeän Lintunevan suojelukeskusteluun. Silti en usko, että ne 7 turvetyöpaikkaa mitkä Vapo ilmoittaa Lintunevan turvekaivoksen tuovan (tai vievän muille paikkakunnille kuin Jurvaan tai Teuvalle) luovat yhtään enempää "hyvinvointia" paikallisille. Sen sijaan tuhansien ihmisten oikeudet luonnontilaisesta Lintunevasta nauttimiseen katoavat Vapon pohjattomaan nieluun. Sellaisen järjettömyyden jälkipolvemme tulevat moneen kertaan kiroamaan. Valitettavasti luonnon virkistyskäytön antamia hyötyjä ei Suomessa uskalleta laskea rahaksi, koska niistä päättävillä on lujat sidokset luonnon tuhoamisesta hyötyviin tahoihin kuten esim. turveteollisuuteen. Sehän on nähty Kurikassakin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1319 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3473 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
410 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
356 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20434 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1852 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68604 Luotu: 15.02.2024
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
51 Luotu: 29.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
681 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11325 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1464 Luotu: 10.12.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
261 Luotu: 17.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1853 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
592 Luotu: 01.03.2023
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
14 Luotu: 07.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
10 Luotu: 08.05.2025