IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #2404 Vihreiden toiminta rikollista

10.12.2013 07:30


Tässäkin jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka vihreät ja heidän toimintansa on täysin rikollista toimintaa. Murtaudutaan tavallista liiketoimintaa harjoittavan yrityksen alueelle ja heidän liiketoimintatiloihinsa.  Selvää tietysti on että heillä on ollut yhteyksiä suomalaisiin kollegoihinsa.

Olen täysin samaa mieltä sen kirjoittajan kanssa joka tällä palstalla on kirjoittanut osuvasti, että vihreät eivät sallisi minkäänlaista toimeliaisuutta eikä teollisuutta Suomeen. Hän on varsin oikeassa. Todellakin vihreät vastustavat kaivostoimintaa, turkistarhausta, turve-energiaa, ydinenergiaa, kivihiili-energiaa, öljyteollisuutta, autoilla liikkumista, lentoliikennettä ym ym. Lista olisi valtaisan pitkä mutta tuossa vain muutamia esimerkkejä mitä heti tulee mieleen.

Suomella ei ole mitään mahdollisuutta sammutella kaikkia teollisuuden aloja. Luulisi heidän ymmärtävän jo viimeinkin tuon tosiasian. Nyt jos koskaan tarvitaan kaikkea mahdollista joko nykyistä tai uutta teollisuutta Suomeen, muuten emme selviä nykyisestä erittäin huonosta taloustilanteesta.

Vihreiden politiikalla ei voida rakentaa tulevaisuuden Suomea tuleville sukupolville. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen vain ei yksinkertaisesti onnistu lopettamalla teollinen toimeliaisuus yhteiskunnasta. On kuitenkin onneksi havaittavissa joitain yksittäisiä vihreiden edustajien kannanottoja, joissa he ottavat itse irtiottoa vihreiden politiikasta. Onneksi jotkut vihreätkin osaavat ajatella omilla aivoillaan!



http://www.hs.fi/kotimaa/Saksalaiset+aktivistit+j%C3%A4iv%C3%A4t+kiinni+turkistarhalla+Evij%C3%A4rvell%C3%A4/a1386557960709?ref=hs-art-new-1