Maahanmuuttajien tuet
KÄYRÄTORVI |
/ #2052 Re:14.12.2013 21:19#2049: -Et ole minunkaan mielestäni todellakaan mikään välkky, minkä todistat tällä idioottimaisella hössöttämisellä. Satuin eksymään tälle adressi sivuille ja lukemaan joitakin adresseja sieltä täältä ja huomasin tämänkin adressin olevan olemassa pelkästään idioottien väittely sivusto. Taidat olla selvästi vähintäänkin ääliö. Adressin alullepania on tietenkin unohtanut jo ajat sitten koko adressin. sinä meuhkaat täällä vielä jonkun typerän OECD raportin kanssa ja kuvittelet olevasi fiksu. Lopeta jo ja mene vaikka hoitoon Kiitoksia älykkyyteni arvioinnista. Sinulla vaikuttaa todella olevan kykyä arvioida ihmisten älykkyys nopeasti muutamasta irrallisesta lauseenpätkästä vieläpä varmasti oikein. Sinun tulee kiireesti perustaa toimisto ihmisten älyn ja kykyjen arvioimiseksi. Kerro ensitoimeksiantonasi mitä hoitoja minä tarvitsen ja mihin hoitoon minun täytyy mennä. Menestyksesi on taattu. Vielä kerran onneksi olkoon.
On todella hyvä, että tänne on eksynyt yksi ainutkertaisen todella viisas yksilö, ehkä suorastaan Nero. Tietenkin olet oikeassa myös siinä, että adressin alullepanija on tietenkin unohtanut tämän adressin jo ajat sitten, vaikka kehotti aivan äsken tällä palstalla allekirjoittamaan ja levittämään adressia. Ehkä hän toimi näin unissaan, jolloin väittämäsi on oikein. Kun tänne on eksynyt harvinainen yli-ihminen, niin sinä pystyt varmasti ratkaisemaan ongemamme. Tutustu asiaan ja kerro meille kaikille, onko tämä adressi lainvoimaisena vietävissä eduskuntaan ja milloin se tapahtuu? Samaan vastaukseen varmaan liität perustelut miksi OECD:N raportit ovat sinusta typeriä, niitähän yleensä pidetään varsin hyvinä ja luotettavina. Sinä olet tietenkin oikeassa. Ilman muuta. Ääliönä minä en kykene arvioimaan asiaa. Suuret kiitokset jo etukäteen. Odotan suuren joukon kera jännityksellä vastauksiasi. ALLA TIETOA OECD:STÄ HELPOTTAMAAN VASTAUKSESI ANTOA MIKSI PIDÄT OECD:N RAPORTTEJA TYPERINÄ. OECD on perinteisesti ollut rikkaiden teollisuusmaiden järjestö, mutta nykyään se haluaa profiloitua enemmänkin järjestöksi, jossa luodaan parhaita käytäntöjä kestävän taloudellisen kasvun ja työllisyyden edistämiseksi sekä hyvinvoinnin lisäämiseksi. OECD:llä onkin edelleen vahva asema hyvien käytäntöjen ja tuloksellisen politiikan suosittajana, vaikka se suorittaakin tehtäväänsä lisääntyvässä kilpailussa eräiden muiden kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Käytännössä OECD:n toimintakenttä on varsin monipuolinen, kattaen jäsenmaidensa lähes kaikki talous- ja yhteiskuntapolitiikan lohkot. Sen erityisvahvuuksiin kuuluu (i) monitasoinen, yksittäiset politiikkalohkot ylittävä näkökulma OECD:n puoleen käännytään ennen kaikkea oman kansallisen kilpailu- ja selviytymiskyvyn kehittämiseksi ja sen rooli asiantuntijaorganisaationa tukee jäsenmaiden päätöksentekoa eri aloilla. Jäsenet saavat tietoa muiden samankaltaisten maiden toimenpiteistä, keskustelevat politiikan vaihtoehdoista ja kokemuksista sekä vaikuttavat toisiinsa vertaispainostuksen kautta. OECD:n analyysit ja ennusteet tarjoavat tietoa eri sektoreiden kehityssuunnista. Niillä aloilla, missä kansallisten politiikkojen yhteensovittamisen tarve on ilmeinen, OECD tarjoaa suosituksia ja politiikkoja ohjaavia suuntaviivoja. OECD:n työssä painottuvat lähivuosina erityisesti globalisaatioon sopeutuvien ikääntyvien yhteiskuntien moninaiset haasteet ja niihin vastaaminen. Järjestö tuottaa suosituksia mm. siitä, miten kansallisin toimin voidaan vaikuttaa globalisaatioon eli hyödyntää sen tarjoamia mahdollisuuksia ja minimoida sen haittavaikutuksia. OECD:n toiminta kaikessa moninaisuudessaan antaa merkittävän panoksen globaalistumiskehitystä koskevaan analyysiin ja siihen vaikuttamiseksi. OECD on ollut luomassa sitovaa ja niin sanottua pehmeää oikeutta (guidelines) kansainvälisistä pelisäännöistä eräillä keskeisillä aloilla. OECD:n lisäarvona voidaan myös nähdä, että se tarjoaa vähemmän politisoituneen areenan käsitellä eri sektoreiden kehityssuuntia ja -tarpeita. Järjestön tarjoama lisäarvo esimerkiksi EU-yhteistyölle perustuu OECD:n laajapohjaisuuteen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin käsitellä Unionille sisäisestikin ristiriitaisia suuria kysymyksiä.
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1996 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024