Haltiakuusen leikkikoulutoiminnan tulee jatkua Untolassa!


Vieras

/ #3

07.02.2014 18:18

Ehdotan, että adressin lisäksi vaadimme yhtenä rintamana lapsia, nuoria ja vanhuksia koskevia säästöjä suosivien hallituksenjäsenten nimet ja mielipiteet lehteen kaikkien nähtäville! Tämä listaus auttaa huomattavasti seuraavissa vaaleissa päätöksentekoa äänen antamisessa.
Keravan tilinpäätös vuodelta 2013 olikin yllättäen ylijäämäinen. Mitä se kertoo kaupunginhallituksen asiantuntijuudesta? Sama linja ja ymmärtämättömyys tuntuu olevan, kuin Suomen hallituksellakin.
Paikallislehdessä on asap oltava tieto, että kaikkein heikoimpien, lasten, nuorten ja vanhusten säästötoimet perutaan. Näillä suunnitelluilla säästötoimilla tuhotaan kaikki hyvin alkaneet toiminnat perheiden, nuorten ja vanhusten tukemiseksi. Seuraukset näkyvät, ennen kuin päätöksentekijät ovat ehtineet kiitellä toisiaan hyvästä työstä. Käsittämätöntä ahneutta, amatöörimäistä, ennen kaikkea itsekästä ja välinpitämätöntä toimintaa.