Vastustamme arki-iltahoidon lopettamista Noormarkussa
Vieras |
/ #9 Hyvät viisaat päättäjät ...28.02.2014 16:06Onko se äkillinen rahallinen säästö pitkässä juoksussa todellakin se paras säästö ?? Jospa viisaat päättäjät voisivat selventää asiaa, sillä itse en näe asiassa mitään hyvää. Mikä etu on sillä, että lapsia täytyy lähteä raahaamaan aamulla esim. anivarhain Poriin hoitoon, ja tulla sitten itse takaisin Noormarkkuun töihin. Tai vastaavasti iltavuorolaisen lähteä hakemaan lasta illalla kymmenenkin jälkeen hoidosta, ja mahdollisesti viedä lapsi taas jo aamusta varhain takaisin Poriin?? Näillä päätöksillä pienokaisille tulee kyllä kohtuuttoman pitkät päivät. Eikö lasten hyvinvoinnilla ole mitään merkitystä ??? Kaikki ihmiset kun eivät valitettavasti ole töissä ma-pe 8-16, eikä kaikilla suinkaan ole varaa hankkia yksityistä hoitajaa korjaamaan tilannetta. Lapsen parasta ajatellen täytyisi siis vallitsevassa tilanteessa pyrkiä hankkimaan sellainen työ, missä ollaan vain virka-aikana, tai lähteä etsimään uutta kotia Porista, ettei lasta tarvitsisi raahata edes takaisin. Aikuisten vastuu ja tehtävä kun on mielestäni pyrkiä pitämään huoli siitä, että pienillä sekä toki myös suuremmillakin lapsilla olisi mahdollisimman turvallinen ja stressitön ympäristö kasvaa ja kehittyä. Keskipalkkaisille aikuisille ja varsinkin yksinhuoltajille tämä kaupungin päätös alkaa olemaan aika hankala kuvio järjestää. Ymmärtäisin tilannetta edes hiukan paremmin mikäli Piilitien päiväkodissa olisi jotain ongelmia, jotka olisivat haitaksi lapsillemme. Ymmärtääkseni lasten vanhemmat ovat erittäin tyytyväisiä päiväkodin hoitajiin ja sen toimintaan ! Tutkimuksetkin ovat tämän osoittaneet ! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Vastustamme arki-iltahoidon lopettamista Noormarkussa" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1939 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18050 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
885 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
628 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.