Käsiaseitten kotona säilyttäminen lopetettava

Janne Pennanen
Kirkkonummi

/ #15 IS 29.9.2008

30.09.2008 17:07

"Luvan saaminen käsiaseeseen tiukentuu. Sisäministeriön uusien ohjeiden mukaan käsiaseen saa ensimmäiseksi aseeksi vain silloin, jos on harrastanut ampumista vähintään vuoden ajan.
Kaikki ensimmäistä aselupaa hakevat on myös haastateltava erikseen. Haastattelijoita on oltava kaksi, jos hakija hakee ensimmäistä lupaa käsiaseeseen.
Lisäksi hakijan on aina esitettävä poliisille lääkärinlausunto, joka koskee psyykkisiä sairauksia ja mielenterveydellisiä ongelmia."

Tämä on aivan riittävä toimenpide tällaisten latvarosojen rikosten karsintaan. Jos vielä lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota armeijan keskeyttäneiden keskeytyksen syihin, niin ollaan jo paljon lähempänä järkeviä muutoksia kuin pistoolien/revolverien lukitseminen ampumaradoille tai niiden kieltäminen kokonaan. Hyvä lähtökohta olisi ettei samalla henkilöllä olisi psyykelääkkeitä ja yleensäkkään mitään ampumaaseita.