Pekkalan kyläkoulun ja ryhmiksen lakkauttamista vastaan

Leksa

/ #4 Pekkalan kyläkoulun puolesta

01.06.2014 08:21

Muroleen kyläkoulun lopettamisesta vuonna 2009 saatiin vain huonoja kokemuksia. Arvioidut säästöt hupenivat koulukuljetuksiin, eikä kunnan talousarviossa näkynyt myöhemmin mitään laskelmaa ns. säästöistä. Jos Pekkalan koulu todella lopetetaan, on vanhemmille ja asukkaille perusteltava todelliset kulut ja säästöt ja ne on myös kerrottava jälkikäteen. Muroleen kyläkoulun lakkauttamista vastaan olivat maan johtavat asiantuntijat, jotka perustelivat pienen kyläkoulun etuja verrattuna isoon yksikköön, mutta valtuusto ei heitä kuunnellut, vaan lakkautti koulun vastoin kunnanhallituksen esitystä. tehdäänkö taas sama virhe Pekkalan osalta?
Leo Laine, Murole