Aseiden totaalikiellon vastustaminen

Otto Utriainen
Pieksämäki

/ #3 Syy aina käyttäjässä

23.10.2008 09:57

Aseet harvoin laukeavat itsestään ja aiheuttavat ongelmia. Kyllä vika on aina käyttäjässä. Jos lähdetään tälle kieltämislinjalle niin on sitten varmaan kiellettävä kaikki teräaseetkin myös kirveet koska silläkin voi tappaa. Myös alkoholi olisi kiellettävä koska sen käyttö voi johtaa harkitsemattomiin tekoihin.

Olen kuullut että aseitahan saa mm. venäjältä kotiin kuljetettuna aina pienemmistä pyssyistä tankkeihin, joten tuskin kiellot mitään ongelmia poistavat. Maissa joissa jos jonkinlaista kieltoa on kokeiltu, kasvaa myös rikollisuus ja laittomuudet.

Olen Jeremiaksen kanssa samaa mieltä että Suomen pitäisi panostaa mielenterveysongelmiin mutta koska ainahan kansanedustajien pitää saada tehtyä nopeita ratkaisuja niin käy juuri näin. Aselakia tiukennetaan eikä haluta lähteä korjaamaan sitä vaikeampaa ja hitaammin korjattavaa ongelmaa.