Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen
Heikki Salminen Pori |
/ #85 humanistit, avatkaa jo silmänne01.11.2008 12:30En käsitä sitä, kuka täällä kehtaa kieltää tämän asian: maahanmuuttajat eivät tee suhteessa sen enempää rikoksia kuin suomalaisetkaan? Ne ketkä tätä kehtaavat väittää, avatkaapa seuraava linkki ja lukekaa se läpi: http://www.optula.om.fi/uploads/i9oum887.pdf Oheisessa linkissä olevat tiedot ovat faktoja. Sääli ettei humanistien silmät tätä totuutta kestä. Jos ei kestä lukea tuon linkin tekstiä, avatkaa vaikka TV. Jimiltä esimerkiksi tulee sarja nimeltä tyhmät rikolliset. Kyseiseen sarjaan on randomilla valittu kaikenlaisia rikoksia. Kysyn siis: KUINKA monesti tekijänä on tummaihoinen? (en voi sanoa neekeri, koska olen heti rasisti). En ole tehnyt noista sarjoista mitään virallisista tilastoa, mutta arvioni mukaan sarjassa esiintyvistä rikollisista n. 70-80% lienee tummia. Erilaisuus on rikkautta. Onko se rikkautta, että tummat tekevät rikoksia suhteessa paljon enemmän? ei mielestäni. Tuija Braxin mielestä se on rikkautta. Se on hyvä että meillä on ministeri tasolla noinkin viisaita ihmisiä? Haluatteko te "tasa-arvoa" kannattavat Suomesta Amerikan? Oletteko huomanneet millä mallilla asiat siellä ovat? Ei tarvitse mennä kuin ruotsiin, nähdäkseen, että monikulttuurisuus ei vain toimi.. se on niin yksinkertaista. Jos haluaa nähdä mustia ihmisiä, niin paras vaihtoehto siihen olisi ostaa lentolippu Afrikkaan. Tai kirjoittaa googlen kuvahakuun Nigger jne, sieltä niitä löytyy. Olisia todella hienoa jos tästä aiheesta saataisiin oikeasti jotain järkevää keskustalua aikaan kukkahattutätien kanssa. Tämä ei ole mahdollista, koska tuntuu menevän herne nenään :) |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2050 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
485 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18231 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1977 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.