Ensihoidon, pelastuksen ja poliisin edustajille anonymiteetti todistajina
Sanna Kauppinen |
/ #28 Re: Re: Hienoja sanoja edelliseltä.14.06.2014 08:33#27: EI PELKO JA HYSTERIA LAKEJA. - Re: Hienoja sanoja edelliseltä. Tässä kyseisessä adressissa vaaditaan, että ensihoidon, pelastuksen ja poliisin oikeusturvaa ja yksityisyyttä parannetaan, kun he virkatehtävänsä takia joutuvat oikeuteen todistamaan, siellä ei siis olisi sermin takana kukaan random kostonhaluinen naapuri todistamassa,vaan viranhaltija joka on työtehtävänsä takia osallisena kyseisessä oikeudenistunnossa. En siis ole ajamassa sitä, että meitä pitäisi aina kohdella oikeudessa erityisryhmänä, vaan ainoastaan näissä virkatehtään liittyvissä oikeudenkäynneissä. Mielestäni syytetylle pitäisi riittää, että todistajana on poliisi Matti tai ensihoitaja Sanna, mielestäni syytetyn ei olisi tarpeen saada tietoon koko nimeä, syntymäaikaa tai kotikuntaa. Ehkä me vain tarkastelemme tätä asiaa niin erilaisten silmälasien läpi, ettemme ymmärrä toistemme näkökantoja, mutta onneksi molemmilla on oikeus omaan mielipiteeseensä. Maailma muuttuu, kyseinen laki on vuodelta 1948, hyvä että aiheesta saadaan keskustelua ja todellakin toivon, että keskustelu johtaa siihen, että myös virkamiesten asema todistajana otetaan pohdintaan ja konkreettisia parannuksia tehdään. Meidän ammattiryhmien työnkuvaan kuuluu ihmisten auttaminen ja pelastaminen, siihen me olemme kouluttautuneet. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1411 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
818 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
564 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
400 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
984 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025