Jatkakaa Salkkarit DVD:itä jaksosta 180
Vieras |
/ #7323.07.2014 19:18Kyllä tälle on olemassa ihan selvät ja järkevät syyt, että DVD:t jatkavat vuodesta 2009. Tv-sarjassa käytetylle musiikille (myös muille sarjassa käytetyille asioille, puhun nyt tässä kuitenkin vain musiikeista) on ostettava oikeudet. Salattujen elämien kohdalla on varmaankin hankittu vain TV-oikeudet, TV-esitykseenhän sarja on aikoinaan tarkoitettu. Näissä vanhojen jaksojen DVD:issä DVD-oikeudettomien musiikkien päälle on laitettu uudet musiikit, jolloin näyttelijöiden puheesta on vaikea saada selvää. Jos DVD-oikeudettomia musiikkeja on paljon, tämä häiritsee katselua. Uusien DVD:iden jaksojen musiikkeihin saattaa olla valmiiksi hankittu DVD-oikeudet, minkä vuoksi niitä ei tarvitse korvata uusilla. Pari kertaa näin on jouduttu tekemään uusissakin jaksoissa, mutta niin vähän, että se ei vielä heikennä laatua juurikaan. Ehkä DVD-oikeudet 180-eteenpäin -jaksojen musiikeille voisi ostaa, mutta tämä voi kymmenien jaksojen ollessa kyseessä tulla kalliiksi. Luulen, että säästösyistä MTV ei osta näitä oikeuksia nyt, vaan sitten, kun Salatut elämät loppuvat, jolloin rahaa ei mene sarjan tilaamiseen FremantleMedialta, vaan ne voidaan laittaa oikeuksiin, ja sitä kautta DVD:ihin, joita innokkaat fanit sitten ostavat. Tämä ei siis välttämättä ole asian virallinen laita, vaan omaa arveluani. Parempihan se on, että julkaisevat joitakin jaksoja kuin että ei mitään. Se, että kokoelmaa ei vanhojen jaksojen kalliiksitulemisen vuoksi voida täyttää täydellisen järjestyksessä, voi mahdollistaa sen, että DVD-kokoelmaa joskus alkuaikojen jaksojen lisäksi laajennetaan myös muihin jaksoihin, vaikkapa 2004-2005 jaksoihin, tämä on oma henkilökohtainen toiveeni.. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Jatkakaa Salkkarit DVD:itä jaksosta 180" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2028 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1021 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18191 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
449 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1954 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6417 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
111 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.