Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Jukka Finni Adressin tekijä |
/ #1037 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 11.8.201411.08.2014 17:20http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/ven%C3%A4j%C3%A4-pakottaa-muuttamaan-energiapolitiikkaa-1.67779Venäjä pakottaa muuttamaan energiapolitiikkaa
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kuittaa mahdolliset taloudelliset vaikutukset EU:n Venäjä-pakotteista Suomelle kohtalaisen vähäiseksi. Ehkäpä pääministerillä ovat laskelmat, jotka näin osoittavat. Valtiovarainministeri Jyrki Katainenkin totesi aikoinaan, ettei 2008 Wall Streetilta lähtenyt lama tule Suomeen. Niinpä niin. Julkisuuteen tihkuneet tiedot EU-maiden kahdenkeskisistä sopimuksista vähintäänkin hämmentävät. Minimoivatko isot EU-maat tappionsa, sillä tietojen mukaan kahdenkeskeiset neuvottelut eivät huomioineet pieniä jäsenmaita. Toisenlaisiakin arvioita pakotteiden vaikutuksista on. Pakotteet eivät myöskään muuta Suomen ilmastoa. Liikuttava on ja lämmitettävä edelleen. Suomen energiakaupan tase on kahdeksan miljardia miinuksella. Venäjän valtapolitiikka on osoittanut, kuinka tärkeää Suomen olisi satsata energian omavaraisuuteen. Emme saa rasittaa lisää kansantalouttamme näköalattomalla energiapolitiikalla. Ei Norjakaan luopune omasta kotimaisesta energiastaan, öljystä tai vesivoimasta. Mahdolliset Venäjän vastapakotteet voivat heiluttaa energiamarkkinoita rajustikin. Kotimainen, hajautettu energiantuotanto on kansalaisten ja myös pienyrittäjien etu. Se on taloutta, jota ei voida viedä Kiinaan, mutta sen sijaan alan kehittämiä laitteita ja tekniikkaa voidaan kenties jonain päivänä viedä. Sitä paljon puhuttua cleantechia. Globaalien markkinoiden kautta olemme maksumiehinä ja mahdollisesti osallisena kriiseissä, kuten öljykriisissä 1970-luvulla. En ymmärrä, mikä velvollisuus kansantaloudella on pönkittää pörssiyhtiöiden etua, jota monet energiamarkkinoilla toimijat ovat. Meidän on myös uskallettava sanoa ääneen ”keisarin uudet vaatteet” eli epäoikeudenmukainen ilmastopolitiikka, jossa Suomi on maksajana. Suojellaan ilmastoa vähentäen kasvihuonepäästöjä, se on selvää. Mutta koska ongelma on globaali, ratkaisun tulee olla samoin. Nykyisellä menolla näivetetään pohjoismaita. Hyvin hoidettu talouspolitiikka takaa kilpailukykyisemmän Suomen ja mahdollisuuden vihreämpään kasvuun. Turve energiantuotannossa on joutunut ylimielivihreyden uhriksi ja kotimaisia työpaikkoja on kadotettu. Perusteettomien luontoarvojen korostus on epäoikeudenmukaista äänestäjiä kohtaan. Meidän jokaisen tulee muistaa ja samalla varmistaa, että turpeen tuottajat ovat toimineen annettujen lupaehtojen mukaisesti. Puhutaan paljon metsäperusteisesta biotaloudesta, hyvä niin. Puheiden jälkeen tarvitaan konkretiaa. Biotalouden hankkeet tarvitsevat rahoitusta, kuten biopolttoaineiden tuotekehittely tai maatalouden biokaasuhankkeet. Keneltä on pois, kun panostamme hajautettuun energiaratkaisuun ja energiaomavaraisuuteen? Kansantaloudellisesti tärkeä kemiallinen metsäteollisuus tarvitsee raaka-aineensa. Oikea-aikainen energiapuun korjuu tuottaisi metsiin useita kuutioita/ha/v lisäkasvua. Siitä hyötyy myös parempaa raaka-ainetta saava mekaaninen puunjalostus. Tulospalkkion kantohinnoissa ansaitsee myös metsän omistaja. Oikea energiapolitiikka on luontoa kunnioittava kansantalouden renki. Puuta riittää tietyin edellytyksin, mutta energiapolitiikkaamme on puntaroitava kotimaan talouden kautta. Kuitupuuta käyttävä teollisuus supistunee ja siksi meidän on saatava edes osa 45 miljoonan kuution vuotuisesta kasvujäämästä käyttöön. Pirkko Mattila
kansanedustaja (
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21045 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025