Tienaatko alle 2600e/kk? Allekirjoita siis.
Voisi paremminkin olla |
/ #83124.08.2014 11:31Itselläni on erittäin suuri ystäväpiiri ja heistä kukaan ei tienaa päälle kahtatonnia kuukaudessa. Tuollainen 2600€/kk on pikemminkin erittäi ERITTÄIN hyvä tuloinen Suomessa, edes omat esimieheni eivät vastaaviin summiin yltä. Mutta pakko jonkun on niitä pasköhommiakin tehdä ja huonompi tuloisena. Se on jännää, että toimistoissa palloilevia ihmisiä on paljon ja heillä usein palkka on oikein hyvä, mutta kun mietitään että heidän duuninsa on suunnitella, kaupitella ja myydä sellaisia palveluita/tarvikkeita joita paskölla palkalla duunarit painavat. Eli ilman duunareita, näillä toimistonherroilla ei olisi YHTIKÄS MITÄÄN. Mitä paskempaa hommaa, sitä paskömpaa palkkaa, mitä mukavempaa ja lepimpää hommaa, sitä parempaa palkkaa, näin se vaan menee. Pitäiskö asialle tehdä jotai? Pian meillä ei ole pasköduunareita kun nämä nuoret valioyksilöt eivät kättänsä pasköan tunge. Olisi hienoa, jos nämä edustajat edes joskus saapuisivat katsomaan peruskansalaisien elämää, eivät aina olisi sielä porvariston piireissä. Itselläni nousi kunnioitus Niinistöä kohtaan kun hän taitaa olla ainoa joka oikeasti tutustuu Suomalaisiin myös muulloin kuin median aikana, kuten Tarja teki. Sauli oli ennen mediaa teltoilla, median aikana ja vieläpä median jälkeenkin jäi rupatteleen usean tunnin ajaksi. Olisiko näille edustajille myös vaikeeta toteuttaa samaa ilman mitää taka-ajatuksia tai äänienkeräämisiä? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51020 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
72 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1069 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022