Tienaatko alle 2600e/kk? Allekirjoita siis.
en valitse |
/ #1241 Melko jännää, että10.09.2014 18:12Viimeisten neljän vuoden aikana on pitkäaikaistyöttömien määrä kasvanut, samoin kuin työttömyys on kaikkinensa kasvanut hurjaa vauhtia. Ollaan saavutettu massatyöttömyys eikä kukaan enää viitsi lomauttaa ihmisiä, vaan heittää heidät suoraan pihalle, koska näkymät on mitä on. Kokoomuksella on uskomaton suosio, ottaen huomioon "materiaalin" laadun ja alas päin mennään, että kolina käy. Olen kauan miettinyt, että kuka helevetti noita tyyppejä äänestää? Oikeasti! Ostaako nuoret aikuiset itselleen jonkunlaisen yhteiskunnallisen statuksen äänestämällä Kokoomusta, vaikka heillä ei ole siihen statukseen mitään taloudellisia edellytyksiä? Nuo tyypit on syntynyt hopealusikka suussa, ei niillä ole mitään intressiä hoitaa yhteisiä asioita, kuten nyt vaikka Katainen, joka pokkana vaan lähti paremman työn perässä, senkin sai suhteilla, ei omilla ansioilla. Että mikä hitto tässä maksaa, kun ei suomalaiset osaa käyttää pientä päätään äänestyskopissa vaan omilla älyttömillä valinnoillaan saattaa koko yhteiskunnan vaaraan. Sitähän tämä on. Tuo hallitus ei ole saanut mitään aikaiseksi, paitsi täydellisen alamäen, jota ei osata pysäyttää. Olisi pitänyt toimia jo edellisen hallituksen aikana, mutta eihän niistäkään siihen ollut ja Kokoomus sitten jatkoi vielä huonommalla linjalla. Jokseenkin säälittävää, ettei Kokoomuksen tyypeillä ole minkäänlaista intressiä näyttää osaavansa jotain. Hoitaa asioita niin, että voi jälkeen päin todeta tehneensä hyvää työtä. Jos kuka tahansa meistä tekisi duuninsa yhtä huonosti kuin nykyinen hallitus ja sitä edeltävä, niin ei olisi liksaa mistä kuitata täällä. Jonkunlainen tulosvastuu pitäisi noillakin pelleillä olla, mutta eipä ole ja sitten Kokoomuksen ämmät vielä aikoo suutaan jos mistä aiheesta ja on koko ajan lööpeissä. Sanokaa, että noi hahmot ei ole todellisia ja tämä kaikki on vaan leikkiä. Hoh hoijaa!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51020 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
72 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1069 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
240 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022