Jatkukoon Radio Suomen "Pop eilen - toissapäivänä"!
Shame on you! |
/ #159 Re: Re: Re:13.10.2014 13:47Kiitos, voisin vaikka lähettääkin. Rassaa niin tämä ainainen säätäminen. Ja, kun otetaan niin otetaan juuri ne herkut pois ja jätetään se mitä joku tuolla osuvasti kutsui tuulipukukansan renkutukseksi, vai mikähän se mainio ilmaisu olikaan. Katselin myös, että ihmiset ehdottivat vaihtoehtona Heikin ohjelmalle paikkaa esim. Novassa. Heikki on kantayleläinen, tuskin lähtisi muualle, mutta olisi siinä muitakin ongelmia. Henk.koht. olisi erittäin ikävää siirtyä Novan kuuntelijaksi, mutta siinä on myös se käytännön ongelma miksi Heikkiä ei voi viedä, kuten ei Suomen luontoa tai maaseutua tuoda. Ylen levystö ja -arkisto on Ylellä, Heikin musa on siellä, jos ei omista kokoelmistaan niitä soita. Joten Nova tai mikään muukaan kanava ei ole vaihtoehto, koska käsittääkseni Ylen levystö ja Heikki toimivat kimpassa. Siksikin on tärkeää huomioida tämä Suomen kansallisaarre, Ylen levystö ja -arkisto. Luulenpa, ettei rouva pomonenkaan saatuaan tuon älynväläyksen ajatellut ihan loppuun saakka Ylen levystön ja -arkiston käyttöä. Kuka sitä käyttää, jos ei Heikki ja Nyman? Ja Kadonneen levyn metsästäjät? Suomalaista iskelmää saa mistä vaan, mutta Heikin soittamia levyjä ei saa. Ja Ylen yhtenä tehtävänä on olla sivistävä. Heikki täyttää tuon paikan täysillä lisäten siihen sen maagisen yllätysmomentin ja kotoisen tunnelman, mitä ilman ei viikko voi alkaa, ei sunnuntaista jos ei maanantaistakaan. Olen kuullut, että elämä on luopumista ja iän myötä yhä enenevässä määrin, mutta että sunnuntain parhaasta radio-ohjelmastakin pitäisi luopua kaiken muun lisäksi? Se on jo liikaa vaadittu.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
453 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51120 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21072 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
277 Luotu: 10.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
948 Luotu: 17.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
246 Luotu: 29.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025