Phalenet kasvattajalleen
Kasvattaja |
/ #815.11.2014 10:08Nyt en voi kyllä olla enää kommentoimatta itse asiaa.
Ensiksi kiitos adressin aloittajalle tuesta. En tiedä kuka olet, mutta huomaan että asia puhuttaa ja kyseessä lienee myös sellainen ilmiö, että eläinsuojeluyhdistysten olisi syytä pohtia kantaansa sääntöihin jotka itse yhdistykselleen luovat. En tiedä mistä tuo olettamus koirien joutumisesta eri koteihin on peräisin. Näin olisi toki saattanut käydä, tai sitten ei. Se mitä esylle kerroin oli että tällä hetkellä kotonani on toisen rotuinen narttu juoksulla, eikä minulla ole mahdollisuutta poikia ottaa juuri nyt kotiin, vaan minulla olisi heille paikka mihin koirat ainakin täksi ajaksi sijoitetaan ja loppu oli tarkoitus katsoa ajan kanssa myöhemmin. Minulle kerrottiin, ettei minulle haluta poikia antaa, koska olen myymässä niitä eteenpäin. Kysyin tässä kohtaa mikä tässä on nyt epäselvää, enkö ole tullut ymmärretyksi??? Kerroin etten ole myymässä poikia, vaan joudun ne johonkin laittamaan ainakin näiden juoksujen ajaksi. Ei menny perille... Mutta anyway, tämä koko adressijuttu on ihan turha, kuulemani mukaan pojat on jo luovutettu eteenpäin... |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1920 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18018 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
857 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1131 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1300 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
508 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
610 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
450 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
267 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
455 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
598 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
755 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12789 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6367 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024