Tienaatko alle 2600e/kk? Allekirjoita siis.

lievä kehitysvamma

/ #1276 Kehitysvammaiset ihmiset tekevät edelleen työtä ilman työsuhdetta ja palkkaa

15.11.2014 18:53

Kehitysvammaiset ihmiset tekevät edelleen työtä ilman työsuhdetta ja palkkaa

Suomalaisen työn päivänä 2014

Kehitysvammaiset ihmiset tekevät edelleen työtä ilman työsuhdetta ja palkkaa

Suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen osallistuu tuhansia työkykyisiä ihmisiä, joilla on kehitysvamma.

He tekevät samoja työtehtäviä samoilla työpaikoilla kuin me muutkin, saamatta kuitenkaan tekemästään työstään samaa palkkaa kun me muut, koska ovat kehitysvammaisia.

Vain noin 400 heistä tekee työtä työsuhteessa, samoin ehdoin kuin me muut. Suurin osa, noin 3000, työelämään osallistuvista kehitysvammaisista ihmisistä tekee työnsä avotyötoimintana, joka on kunnalta saatavaa sosiaalipalvelua. Avotyötoiminnassa saa työn tekemisen ilon, mutta ei työsuhteen tuomaa työnteon suojaa eikä palkkaa. Se tarkoittaa että 3000 koulutettua suomalaista tekee työtä ilman palkkaa, palkallista lomaa, työterveyshuoltoa tai irtisanomissuojaa. Tämän kehitysvammaiset ihmiset kokevat eriarvostavana ja vääränä.

Vääränä sen näkee myös YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, jonka mukaan vammaisuus ei saa johtaa erilaiseen kohteluun työelämässä. Suomen työlainsäädäntö lähtee siitä, että jos työnteon tunnusmerkistö täyttyy, tulee työn olla työsuhteessa tehtävää.

Myös kehitysvammaiset ihmiset haluavat tehdä työtä saadakseen palkkaa, joten heilläkin pitää olla siihen mahdollisuus!

Työllistyäkseen he tarvitsevat sosiaalipalveluna tarjottavaa tukea. Tuki, jota he tarvitsevat, ei kuitenkaan ole palkaton työpaikka vaan palkkatyöllistymisen mahdollistava työhönvalmentaja.

Vamma ei saa estää kehitysvammaisten ihmisten yhdenvertaista osallisuutta yhteiskuntaan myöskään työelämässä. Suomalaisen työn päivänä Kehitysvammaisten Tukiliitto vaatii palkattomasta avotyötoiminnasta luopumista pysyvänä työn tekemisen muotona ja tuetun työn työhönvalmennuksen mahdollistamista kaikille työllistymiseensä tukea tarvitseville kehitysvammaisille.

 

Lisätietoja
Kari Vuorenpää
Vaikuttamistoiminnan esimies

yhteystiedot löytyy netti osoitteesta www.kvtl.fi

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Tukiliiton työelämä-sivut

Lisätietoja kehitysvammaisten ihmisten työelämästä löydät sivultamme:

http://www.kvtl.fi/fi/tyoelama/tyoelama/

 

Esim. Itsellä lievä kehitysvamma ja ADHD ja olen päiväkodissa Tuetussa töissä teen samat työ tehtävät kuin niin sanotut Normi = (ei diagnosisoitu kehitysvammaa) saan olla lasten kanssa ja saan ottaa heistä vastuuta lapset ovat mukavia työpaikka kiva ja työkaverit eivät syrji vaikka olen erilainen kuin muut saan työstä työ osuus rahaa joka on 8.€/päivä sitä ei voi edes kunnon tulo lähteeksi sanoa hävettää meidän kehitysvammaisten puolesta että meitä käytetään työ paikalla hyväksi tosi törkeää ihmis syrjintää