Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin
Mika .H.jns |
/ #47 rötös herrat25.11.2014 05:32Olisiko eduskuntaan vaihdettava kaikki? miksi ihmiset haluavat aina samat sinne,ei ne meistä välitä kuin vaalien alla,jokaiselle vain 1 kausi nii eivät saa eläkkeitä valtiolta mut äkkiäkös ne laikia muuttavat omaksi edukseen! Ei niitä vammautuneet ja vammaiset kiinnosta,sillä olen kirjoittanut suurimmalle osalle heistä saamatta apua tai vastausta tilanteeseeni!!! Mikä on perustuslaki jne sillä itselläni ei ole tuloja ollut kohta 8 vuoteen! Siitä on pitänyt huolen kela ja muut hyväveli järjestöt! Kela valehtelee sen minkä kerkee minunkin kohdalla onnettomuuden jälkeen lukee kelalla et lieneekö oireetkaan oikeita,ei ole kliinistä kun lääkäri ei suostunut ottamaan hoitajan ja oimaisen pyynnöstä kuvia joten alkuvaiheen hoidot on pilattu täysin ja tehty hoitovirhe mutta potilasvakuutus sanoo ettei ole tehty et kaikki on hoidettu niin ku pitää,kuvat otettiin vasta n 1 vuoden päästä,samoin ku kaularanka kuvat n 3 vuoden päästä,kela vetosi kliinisiin ja hankin niitä 2012 mutta nyt kela vetoaa kansaneläkelakiin ja silloin kaularanka kuvistakin löytyi vikoja mut kelan mielestä mitään ei ole,kuten ei vakuutuslääkärinkään mielestä,olenko siis suomessa ainut kaularanka/aivovamman saanut joka ei saa etuuksia edes kelalta näin olen ymmärtänyt,johtuuko kaikki pelkästään siitä kun olin onnettomuus hetkellä työtön,jolloin näillä kielteisillä päätöksillä ei ole mitään tekemistä vammojeni kanssa!!!!!!! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
345 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
76 Luotu: 12.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
53 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
341 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
866 Luotu: 14.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11077 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
162 Luotu: 03.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025