Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin
Esko Leipälä |
/ #63 Muutoksenhakulautakuntien riippumattomuus25.11.2014 20:53”Muutoksenhakulautakuntien riippumattomuutta ja puolueettomuutta on arvosteltu paljon viime vuosien aikana. Myös apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt useasti huomiota rakenteellisiin ja toiminnallisiin oikeusturvaongelmiin muutoksenhakulautakuntien riippumattomuudessa. Hän on muun muassa arvostellut sitä, että eläkelaitosten korkeita toimihenkilöitä saattaa toimia lautakuntien puheenjohtajina tai jäseninä. Samoin hän on arvostellut sitä, että jäseninä saattaa olla virkamiehiä, joiden työtehtäviin kuuluu alan lainsäädännön valmistelu. Tämä ei ole hänen mukaansa omiaan edistämään luottamusta muutoksenhakujärjestelmään. 33 Myös lakivaliokunta on todennut, että esteellisyystilanteita olisi pyrittävä estämään ennalta jo lääkäri- ja maallikkojäsenten nimitysvaiheessa.34 Näitä käsityksiä ei otettu huomioon, kun jäseniä nimitettiin vuoden 2003 alussa alkavalle toimikaudelle.” LÄHDE: Oikeusturvan toteutuminen vakuutusoikeudessa. Menettely työkyvyttömyys- ja tapaturma-asioita koskevien valitusten käsittelyssä. ISSN 1458-7149, ISBN 952-466-177-2. Oikeusministeriö. Lausuntoja ja selvityksiä 2003:21. Helsinki 9.9.2003. Sivu 22.
Mikään ei lie ole muuttunut?
Jo tällä sivulla kerrotut useat esimerkit osoittavat, että laillisuusvalvonnan sisään rakennettu yksipuolinen vakuutusyhtiöiden oikeudeton edunvalvonta toimii kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia karkeasti loukaten.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
355 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
76 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
54 Luotu: 07.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
342 Luotu: 29.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
867 Luotu: 14.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11077 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
164 Luotu: 03.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025