Maaseudun väestön kannanotto suden hoitosuunnitelmaan.
Vieras |
/ #20 Liminka28.11.2014 12:12Kyllä minua ei maalla Pohjois-Pohjanmaan alueella asuvana häiritse sudet, eikä muut suurpedot vaikka metsässä tulee käytyä lähes päivittäin. Päinvastoin minua häiritsee maastureillaan ja lava-autoillaan nurkissa ja metsäautoteillä pyörivat metsästäjät. Ammutaan kaikki mitä nähdään. Hyvä kun viitsitään edes autoista ulos tulla. Heti kun jostain suurpedosta, varsinkin sudesta, on edes jälkihavainto, niin suurin osa metsästäjista ajaa hullun kiilto silmissään pitikin metsäautoteitä. Ei kuitenkaan kaikki metsästäjät, mutta suurin osa. Onneksi näissä porukoissa on täysipäisiäkin, vaikka usein heitä yritetään savustaa porukoista pihalle. Ns. omat koirat purevat. Maaseudulla 15 vuotta asuneena mielipiteeni on se, että ongelmasuden saa karkottaa tai lopettaa vain viranomainen, koska metsästäjillä homma karkaa käsistä lähes aina. Muuten sudenkaatoluvat pannaan, kunnes susikanta on kestävällä tasolla, eli noin viisinkertainen nykyiseen nähden. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2051 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
492 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18234 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1983 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1327 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
717 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024