Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Terveellisempään Suuntaan |
/ #369201.12.2014 10:53Kylläpä nyt on kauhea kitinä! Kukaan ei tunnu muistavan sitä, millä verukkeella 90-luvulla niitä aukioloaikoja saatiin pitkitettyä...? Niin, silloinkin perusteluna käytettiin "ravintola-alan kannattavuuden turvaamista", kun lama alkoi syödä asiakkaita pois baareista iltaisin notkumasta ja ravintoloiden varsinainen kulta-aika, koko 80-luvun kestettyään, oli yht'äkkiä loppunut kuin unen näkö.
Sitten kun lamasta päästiin yli, niin ravintoloilla jäi kuitenkin saavutettu etu voimaan, jota on tietenkin ahneuksissaan käytetty, tyytyväisyyttään hykerrellen hyväkseen. Näin ollen monet ravintolat ovat unohtaneet myöskin sen hyvän säännön, että ensinnäkin päihtyneenä asiakkaaksi pyrkiviä ei tulisi edes päästää ravintolaan, eikä päihtyneelle asiakkaalle enää kuuluisi tarjoilla. Aivan kuin uutena, "ahneuden sääntönä", on sen jälkeen ollutkin, että jos henkilö pystyy omin jaloin kävelemään, hänet otetaan asiakkaaksi, ja niin kauan tarjoillaan, kunhan asiakas jotenkuten pysyy jakkaralla
Tuollainen tarjoilukulttuuri on erittäin edesvastuutonta, joten on todella kaksinaamaista selittää jotain "asiakkaiden hyvästä palvelusta". Em., 90-luvulla kehittyneen ravintolakulttuurin seurausta on ollut ravintolaväkivallan lisääntyminen ja ravintolasta koteihinsa palaavilla, ylijuopuneilla ihmisillä, vaara joutua erilaisiin, kovasta humalatilasta johtuviin onnettomuuksiin ja toisaalta, välillisesti, myös katu- ja kotiväkivallan lisääntyminen.
Aiempi käytäntö, josta nuoremmalla väellä ei ole tietenkään mitään muistikuvaa, tarkoitti käytännössä sitä että ihan tietyllä logiikalla, ravintoloihin lähdettiin vain paljon aikaisemmin kuin nykyään; n. klo.21 -23 Niinpä tosiasia oli se, että ravintoloiden myynnin volyymi oli käytännössä aivan yhtä hyvä silloin, ellei parempikin kuin nykyään. Mutta em. syystä johtuen, nykyään ihmiset, aiempaan verraten, lähtevät vain myöhemmin ravintolaan, n. klo. 22-23, josta syystä myynti on saattanut käytännössä jopa vähentyä, koska humalaisten päästäminen ravintolaan asiakkaaksi, on antanut ihmisille sen mahdollisuuden että otetaankin kotona oikein tuhdit pohjat, ennen kuin sitten vasta melko myöhäisessä vaiheessa lähdetään ravintolaan...
Kaiken kaikkiaan, ihan yleisen kansanterveyden kannalta ajatellen, olisi juurikin oikeanlaista kehitystä, parempaan-, siis selkeästi terveempään suuntaan, että aukioloaikojen suhteen palattaisiin takaisin aiempiin, siis 90-luvun laman aikoihin ravintoloille annettua myönnytystä edeltäneen ajan käytäntöihin. Ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. tarjoilijoiden ja muiden alan työntekijöiden, kuten myös taksi- ja bussikuskien, yöruokapaikkojen ja muiden, joiden toimintaa joudutaan rytmittämään ravintoloiden aukioloaikojen mukaan, vrk.rytmiä ja lepoaikoja saataisiin hieman paremmin ihmisen normaalirytmiä vastaavaksi... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45675 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
366 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2324 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20894 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025