Adressi Israelin tueksi!

Christer Kalenius
Karis, Raseborg

/ #107

22.01.2009 01:19

Tarja puhuu asiaa. Mutta porilainen mukamas "tuleva pappi" kaikkea muuta. Taas
Jaction tuntuu ehtivän kommentteineen joka rakoseen, joskin välillä ihan
asiallisiakin sellaisia.

Itse en ole - eikä tietääkseni kukaan muukaan suvussani - milloinkaan kuulunut
kirkkoon, enkä ole uskovainen. Ainakaan siinä mielessä että kuuluisisin johonkin lahkoon t.m.s. Jumalaan, kaikkivaltiaaseen luotan ja minulla on suora
yhteys ylöspäin. Ilman välikäsiä. Toki tunnen monta pappia.

Olen lukenut Raamatun, Koraanin, torah'in moneen kertaan ja Talmud'in. Yhtä
kaikki ei voi muuta kuin "ymmärtää" että nämä islaminuskoiset ovatkin
sekopäitä kaikki tyynni. Sen verran paljon, ja kaikkea muuta kuin edukseensa,
Koraani poikkeaa muista mainitsemistani uskonnon instituuteista. Ja oli
Koraani myös työläämpi lukea läpi kuin kaikki muut mainitsemani yhteensä.
Kun nuo islamistit sitten vielä "jalostavat" esille siitä "sharia'n" niin
maanpäällinen helvetti on tosiasia. Siihen taustaan nähden alankin pikkuhiljaa
ymmärtää että filistealaiset hakevatkin turpaansa aina mahdollisuuden tullen.
Muutenhan edes jotain niitten käytöksessä olisi järkiperäistä ja sillä tavalla
ontuisi pahasti muun sekopäätouhun kanssa.

Ei Raamattukaan ole aina helppoa tajuta mutta pitkän päälle alkaa huomaamaan
että niin paljon kaikesta minkä jaksaa ymmärtää pitääkin paikkansa että tulee
mieleen että ehkä kaikki muukin. Se antaa suurelle juutalaisystävälle suurta
mielihyvää koska Raamatun mukaan Israel tulee aina säilymään vaikkakin on
välillä tuskainen taival.

Toistan tässä itseäni kun kerron, taas, että Raamatun mukaan filistealaiset -
siis palestiinalaiset - asuttivat juuri sen kolkan jota tänään kutsutaan
nimellä Gaza. On heilläkin ollut tuskainen taival mutta v. 2005 Israel jo
lähti ja jätti Gaza'n palestiinalisille. Siis heidän maansa heille. Mutta
mikään ei auta. He vaativat koko Israel'in itselleen. Eli porilaisen
ajatuksen mukaan voisi sanoa että hekin haluavat varastaa sen saman maapläntin
minkä juutalaiset jo ovat varastaneet. Kumpi mahtaa olla isompi voro?

Porilaiselle kommentinheittäjälle sanon vielä - mitä kohteliaimmin - etten usko
ollenkaan että sinusta milloinkaan tulee pappi. Ei ainakaan kristinuskon pappi.
Siihen ei auta lukea Raamattu kuten piru lukee Raamattua. Israel on Jumalan
valittu kansa ja tulee sellaisena pysymään.


Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…