Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Vieras |
/ #1050 Kopioitu Maaseudun tulevaisuudesta08.12.2014 15:49Ruotsi pesee Suomen uusiutuvassa energiassaPekka Fali
Ruotsissa ihmetellään Suomen kivihiilen käyttöä, kun energiapuutakin olisi. Metsäteollisuus ei kannata hiilidioksidiveroa Ruotsin malliin. Ruotsi on uusiutuvan energian käytössä EU-maiden ykkönen 51 prosentin osuudellaan. Ruotsi on siten jo ylittänyt kansallisen tavoitteensa, joka on 49 prosenttia uusiutuvia energian loppukulutuksesta vuonna 2020. Suomikaan ei ole omasta tavoitteestaan kaukana. Uusiutuvien osuus oli meillä viime vuonna 34 prosenttia, kun tavoite on 38 prosenttia. Ruotsi tuottaa mittavat määrät vesivoimaa, mutta bioenergian osuutta on lisätty määrätietoisen politiikan ansiosta. Vuonna 1991 Ruotsi sääti hiilidioksidiveron fossiilisille polttoaineille, minkä vuoksi kivihiilen osuus on kaventunut. Ruotsalainen bioenergia-asiantuntija Magnus Matisons pitää metsäisen Suomen runsasta kivihiilen käyttöä käsittämättömänä. Suomessa hiilidioksidiveroa ei ole haluttu, koska on nähty tärkeänä turvata halvan energian saanti teollisuudelle. Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom ei innostu hiilidioksidiverosta, koska se ei ota huomioon haittoja teollisuudelle eikä takaa metsäenergian käytön kasvua. Suvi Niemi
-----
samalla verolla kyytiä turpeellekkin :D
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45622 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10628 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1757 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
338 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2286 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
188 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
162 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025