Sysmän tilaelementtikoulupäätös kumottova

Ahdistunut äiti

/ #5 Voi itku Sysmän päättäjät...

16.12.2014 06:37

Olen täysin rahoille vastinetta -kirjoittajan kannalla. Meidän lasten tulevaisuudesta tässä on kyse, eikö me haluta niille hyvää YHTEISHENGESSÄ????

Itse olin seuraamassa kunnanvaltuuston kokousta ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa että kyllä se viihteenä salkkarit voitti. Juoksennellaan pitkin pihoja neuvonpitoja pitelemässä ja suureen ääneen varoitellaan vääristä päätöksistä. Ei kovin vakuuttanut siitä että asiat olisi ollut kovinkaan huolella ennakkoon valmisteltu. Pieni aikalisä ja asioiden uudelleen YHDESSÄ pohdinta RAKENTAVASSA hengessä olisi asian tiimoilta ollut enemmän kuin paikallaan. 

Sysmä on kaunis ja hyvä paikka asua, onko se pakko pilata täysin turhalla kiukuttelulla? Jotkut sentään kykenevät myöntämään että kiireessä tehdyt ratkaisut ei välttämättä ole niitä parhaita, ja olisivat valmiita jo kuntalaistenkin vuoksi asiaa uudelleen tarkastelemaan. Kun mikään tuli hännässä tässä asiassa ei kuitenkaan olisi ollut. Olisi mukava voida turvata ja luottaa päättäjiimme.