Alkon ikkunat peitettävä ja Alkon nimi muutettava.


Vieras

/ #94

04.01.2015 10:58

Tämä on hyvä esimerkki loppuunajattelemattomista päätöksistä. Vaikka ajatus onkin hyvä, niin silti päätös aiheuttaa sen, että se tuo suunnittelemattomia valtavia kuluja elinkeinojen harjoittajille. Toisaalta myös luo hetkellisesti työpaikkoja, mutta voi myös tuhota niitä. Alkoholinkulutus lienee muutenkin ollut laskussa nuorison keskuudessa, puliukkoja riittää aina - ikäluokista huolimatta.