Alkon ikkunat peitettävä ja Alkon nimi muutettava.


Vieras

/ #156

13.01.2015 09:28

Myrkkylitku kaupat kiinni kokonaan ja tilalle "luontaistutote" kaupat.

Suomessa kuolee noin 3000-5000 ihmistä vuosittain alkoholin seurauksiin ja myös alkoholista koituvat terveyskulut ovat hirvittävä lukema (4−6,5 miljardia). Muun muassa työikäisten väkivaltakuolemista yli puolet sattuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Puukotus tapauksissa yli 70%:ssa on mukana alkoholi.

Verraten esimerkiksi miedompaan päihteeseen, eli kannabikseen on aivan järjen vastaista, että alkoholia suositaan Suomessa vielä vanhaan malliin. Kannabikseenhan ei ole kukaan todistettavasti kuollut ja sen aiheuttamat terveys sekä vakivallasta aiheutuvat kustannukset ovat pyöreä 0€. Erikoista sinänsä, että esimerkiksi kannabis vähentäisi näitä alkoholista aiheutuvia hirvittäviä lukemia radikaalisti ja toisi valtiolle miljerdien tuoloja ja työllistäisi ihmisiä, sen sijaan, että niitä menetettäisiin, tavalla ja toisella.

Onko todellakin niin, että Suomalaiset vain ovat keskiverto maailmankansalaista tyhmempiä? Vai pelkästään päättäjät?