Hallituksen on muutettava päätös eläkeiän nostamisesta

Marita Granqvist
Helsinki

/ #86 Eläkeiän nosto?

10.03.2009 13:14

Suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisestä,ovat asiantuntijat tehneet useita laskelmia,niissä eläkerahojen on todettu riitävän tarkoitukseensa hyvinkin.
Työvoimapulastakaan massamme ei ole kysymys,on saneerattu eikä väkeä palkata enää riittävästi,ja ne joilla on työtä saavat tehdä sitä tosissaan.Tästä johtuu ihmisten ennen aikainen sairastuminen ja työssä väsyminen,johtaen lääke,sairaanhoitokulujen ja ennenaikaiselle eläkkeelle jäämiseen, eikä eläkeiän nosto 65 v näitä ainakaan vähentäisi.
Päättäjienkin pitäisi viimein oivaltaa se, että jatkuvan työstä poissa olevan jo ennestään suuren maahnmuuttaja taustaisen väestön osan,jota vielä kasvatetaan vuosittain 4000:lla ei suomen talous kestä ylläpitää, ja katkeraksi tämän tekee omien olojemme jatkuva surkastuttaminen.
Mistähän johtuu, ettei huntupäitä näy esim.leipäjonoissa,ei koska kulttuurinsa mukaisesti,naiset ovat kotona ja synnyttävät,elävät lapsilukunsa mukaisella kotihoidon tuella vuodesta toiseen,korotusta heille, ja maksamista meille,on taas tiedossa kun kolmannesta lapsesta alkaen aletaan maksaa lisää.Suurten ikäluokkien pitää tällä menolla mieluummin kuolla,ettei tarvitsisi maksaa eläkkeitä,tai portaistetaan työuraa? niin, että on käytävä töissä 100v asti, eiköhän se siihen mennessä jo kuukahda,eikä tarvitse maksaa eläkettä ollenkaan.