Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen
Poista Nämä Tiedot |
/ #109 Lumeliitot rikollisten maahantuloväylänä07.04.2009 12:21YLE:n uutisten mukaan lumeavioliitot Suomeen ovat yleistyneet. Lumeliitoissa maahantulolainsäädäntöä kierretään ja avioliitolla haetaan parempaa elämää ja taloudellista hyötyä kohdemaassa. Poliisin mukaan lumeliittoihin liittyy hyvin vahvasti harmaa talous ja muu piilorikollisuus. Suomalaistenkin viranomaisten mukaan lumeliitolla tulleet pyrkivät naittamaan uhrinsa sukulaisia ja ystäviä muille sukulaisilleen ja tuttavilleen. EU onkin kartoittanut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii suuret rahat. Valtion sisäisen turvallisuuden ohjelma korostaa tehokasta talousrikostorjuntaa ja laittoman maahanmuuton, mukaanluettuna lumeliitot, tehokasta estämistä. Lain mukaan kaksinnainti ja petos ovat rikoksia, mutta ei lumeavioliitossa, joka Korkeimman Oikeuden mukaan on liittona pätevä. Ulkomaalaislaissa lumeavioliitto, väärien tietojen antaminen viranomaisille ja epärehelliset tulonhankkimiskeinot ovat esteitä oleskeluluvan myöntämiselle. Käytännössä lakia ei kuitenkaan noudateta, vaikka EU korostaa, että petoksella -kuten lumeavioliitoilla - hankitut oikeudet (oleskeluoikeus ja oikeus maan sosiaaliturvaan) voidaan poistaa. Lumeavioliitto on maahantulijalle edullinen. Avioliitolla maahantulija ostaa Suomen sosiaaliturvan ilman toimeentulovaatimusta eikä pelkoa kiinni jäämisestä ole. Asiantuntijoiden mukaan lumepuoliso tuskin koskaan tienaa yhtään enempää kuin sen, että saa kaikki yhteiskunnan sosiaaliedut täysimääräisenä. Suomen yksin- ja yhteishuoltajien liiton mukaan jopa 13% huoltajuusoikeudenkäynneistä on monikulttuurisia perheitä, joissa suurimmassa osassa on suomalainen nainen ja eteläeurooppalainen/pohjooisafrikkalainen mies tai suomalainen mies ja venäläinen/virolainen nainen. Oikeudenkäynnit käydään poikkeuksetta valtion varoin ja suurimmalla osalla on takanaan useita huoltajuuskiistoja. Poikkeuksellista ei ole, että maahantulijalla on ollut perhe kotimaassa jo Suomeen tullessaan ja lyhyessä ajassa useampia päällekkäisiä perheitä myös Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys "Rakkaudella yli rajojen" v. 2003 osoittaa, että lumeliitot olivat yleisiä jo tuolloin. Teoksessa viitattiin epäsuorasti lumelapsia koskevaan ilmiöön. Lumeliitossa lapsi syntyy hyväksikäytöstä hyväksikäytettäväksi, mutta räikeimmissäkin tapauksissa lapsi estää maastakarkotuksen ja maahanmuuttaja maksimoi taloudelliset edut ilman toimeentulovaatimusta ja ilman päivänkään tarvetta sitoutua perhe-elämään ja vanhemmuuden velvollisuuksiin. Vaikka lumepuolison menot ja tulot olisivat faktana todettu oikeudessa ristiriitaisiksi, toimeentulotuella elävä maahanmuuttaja saa oikeuskulut ilmaiseksi ja lapselle elatusapu määrätään alle minimiin. Pahimmassa tapauksessa uhri menettää omaisuutensa ja maksaa vielä laittoman maahantulijan oikeuskulutkin. Mistä maahanmuuttajan laittomat varat tulevat, eivät viranomaisia kiinnosta - lumevanhempi saa ilmaiset oikeudenkäynnit, tulkit, ehkä valvotut tapaamiset vartijoineen ja vähän lisää sosiaalietuuksia, että paremmin pärjää. Vaikkei tulija olisi osoittanut hetkenkään mielenkiintoa lastaan kohtaan ennen avioeroa, on sosiaaliviranomaisissa ja oikeudessa lumevanhemman etu se kaikkein tärkein. Lapsen kaltoinkohtelu muuttuu lapsen oikeudeksi, josta viranomaiset pitävät kiinni viimeiseen asti. Valtapeli ja perheväkivalta on yleistä ja jatkuu avioeron jälkeen tapaamisilla. EU on luokitellut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii isot rahat. Silti perhehelvettiä jatketaan yhteiskunnan toimesta lapsen aikuisikään, vaikka YK:n lapsen oikeudet korostavat valtion velvollisuutta huolehtia siitä, että lapsi saa elatuksen vanhemmiltaan ja lasta suojellaan kaikilta hyväksikäytön muodoilta sekä huonolta ja välinpitämättömältä kohtelulta. Kasvaessaan lapsi tulee siihen ikään, että tajuaa itsekin taustansa - tällöin hänen minäkuvansa särkyy ja syyllisyys perheen ongelmista räjähtää silmille - vaikkakin lapsi on viaton välikappale ja vallan väline, jota lumeliitoissa maahantulijat käyttävät sumeilematta hyväksi. Tällaisia tikittäviä aikapommeja Suomessa kasvaa jo tuhansia. Lumeliitot ovat yleistyneet, niiden on myös todettu lisäävän lapsikaappauksen riskiä. Suomessa tilastoitiin v. 2007 25 kaappausta, jotka koskettivat yli 50 lasta. Muuttuva Perhe 01/2009 kirjoitti v. 2007 Venäjän ja Turkin olleen yleisimmät kohdemaat - asiantuntijoiden mukaan näistä maista myös yleisimmin tullaan lumeliitoilla Suomeen. Motiiviksi kaappaukselle riittää kosto. Lumeliittojen vaikutuksia lapsiin ei edes haluta tunnustaa, mutta 65.000 lastensuojelun asiakasta antaa aavistuksen vaikutuksista. Yhteiskunta jatkaa lumelasten kaltoinkohtelua - yksi lumeliitto maksaa yhteiskunnalle minimissäänkin kymmeniä tuhansia euroja, mutta tähän on aina valtiolla rahaa - lapsista tehdään tahallaan moniongelmaisia, mutta ongelmien korjaamiseen ei sitten rahaa löydykään. Perhe saa paeta henkensä edestä omassa maassaan. Lumeliitot ovat avoin portti terrorismin ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden soluttautua maahan ja taloudellinen hyöty houkuttelee lisää tulijoita, kun ristiriitaisia meno-tulotietoja ei edes tutkita, vaikka huumeet ja rahanpesukaan eivät ole poissuljettuja tulolähteitä. Rahoitustarkastuskeskus sai vuonna 2007 yli 600 terrorismin rahoittamista koskevaa ilmoitusta - tiettävästi tämä ei ole johtanut yhteenkään karkotukseen. YLE:n uutisten mukaan kymmenistä tuhansista rahanpesuilmoituksista alle 10% johtaa tutkintaan. Harmaa talous, huumeet ja muu rikollisuus ovat suoraa seurausta vapaan liikkuvuuden ja maahanmuuton lisääntymisestä eikä laillisuusvalvonta pyri edes tapauksia estämään. Kunniaväkivalta koskettaa asiantuntijoiden mukaan jo tuhansia naisia Suomessa - rikollisten maahanmuuttajien suomalaisia perheenjäseniä ei kuitenkaan suojele kukaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen" tähän luetteloonIsrael boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
425 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21065 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.