Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa
payena |
/ #13505.06.2015 16:25Työntekijöillä, työnantajilla, yrittäjillä, vammaisilla-- on kaikilla takanaan järjästäytyneet organisaatiot tai ammattiliitot. Ay väki on kuitenkin kiinnostunut ensisijaisesti ajamaan työssäolevien asioita. Työttömilläkin pitäisi olla jonkinlainen etujärjästö ajamassa asioita sekä ehdottomasti lakimiehiä jotka valvoisivat työvoima-kela-sosiaaliviraston-- päätöksien laillisuutta. Työttömyyttä kun on pidetty aina välivaiheena, ja sitähän se parhaimassa tapauksessa onkin----mutta silloin kun se kohtaa niin pitäisi olla jonkinlainen järjästö josta voisi kysyä neuvoja. Työttömyytähän on aina ollut, mutta mitään järjästöä ei ole syntynyt 100 vuoteen. Työttömyys on usein henkilökohtainen epäonnistuminen jonka herättämistä tuntemuksista ollaan mieluusi hiljaa. Kaikki ne voimattomuuden, yrittämisen, ulkopuolelle jäämisen, osattomuuden, rahan riittämättömyyden tunteet myllertää yhtenä häpellisenä möykkynä. Ja tätä tunnetta vahvistaa tuhannet trollaajat, lisäämällä ja vahvistamalla näitä kokemuksia ( työttömät ovat loisia) nöyryytämällä ja alentaa ( Töitä löytyy aina) --- KAIKKI JOHTUU VAIN SINUSTA ITSESTÄSI--LAISKUUDESTA JA YRITTÄMISEN PUUTEESTA . Ei siis ihme että työttömyys on hyvin henkilökohtainen kokemus jota ei helposti jaeta. Siksi olisi tarpeen olla jonkilainen suurempi etujärjästö. Työttömät tarvitsisivat ehdottomasti puollustajia jo pelkän itsetunnon ja jaksaminen vuoksi. Jos oikeasti kaikki työttömät, palkkatukityössä olevat ym. köyhät liittoutuisivat olisi meissä voimaa,,ajatelkaa nyt n 500 000 ihmistä |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
439 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51113 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21068 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025