EU-perustuslaki tuo kuolemantuomiot Suomeen

Jussi Jaakkola
Helsinki

/ #2 niin

31.05.2009 13:53


Tämä on hyvä kysymys..
On aivan totta että suomen omasta laista kuolemantuomio poistettiin 70 luvulla.
Samoin tuomio on poistettu myös kaikkien muiden EU maiden lain säädännöstä.
Kuitenkin uusi EU perustuslaki tuo siviili tuomion uudeleen mahdolliseksi.

Asia liene pitkälti siinnä kuinka suuren määräys vallan EU antaa yksityisille jäsenmailleen tulkita tätä sopimusta.

Määrätäänkö esimerkiksi pahan mellakka aallon sattuessa koko EU:n alueella kaikkien maiden mellakoista pää syylliset EU:n toimesta teloitettavaksi.
Sinäänsä jos rangaistus mellakoinnista olisi erilainen eri maissa se voisi tuoda metelin maahan jossa siitä saa vähiten rangaistusta.

Tai vastaavasti suomaisen hurjapään öykkäröinti esim ranskassa voisi tuoda hänelle kuolemantuomion.

Toinen asia mikä itseäni kiinnostaa.
Jos suomi on nyt hyväksynyt sopimukseen sen tulee myös valmistautua kaikkien sen lain kohtien täytäntöön panoon tarvitaessa.
Joten meillä pitää olla processi mahdollisia teloituksia varten valmiinna.

Mitenhän tämä processi tulee olemaan myrkkyruisku teloitus vai sotilas teloitus..