Kansallisgalleria ei saa mainostaa Coca-Colaa verorahoillamme
Onni ojassa? |
/ #602.09.2015 06:50Tyypillistä "taideväen" pöyristymistä ja mielensäpahoittamista. Jos näytteillä olisi Fiskarsin sakset kautta aikain niin vastaavaa adressia tuskin tulisi. Olen aina ihmetellyt tätä tietyn taidepiirin taiteelle vetämiä rajoja. Mitä on taide? Toinen taide on hyväksyttävämpää kuin toinen. Jos siihen liittyy kaupallisuus ja raha, niin se ei muka enää olisi oikeaa taidetta? Ja taidekriitikko? Miksi kansalaiset tarvitsevat henkilön, joka kertoo meille mikä on hyvää ja mikä ei? Jokainen meistä itse osaa tehdä oman arvionsa näkemästään ja kokemastaan. Totuus taitaa olla se, että aika ajaa (tai on ajanut jo) kriitikoiden ohitse. Ihmiset jakavat näkemyksiään keskenään sähköisten keskustelukanavien kautta. Kriitikoiden tilalle ovat tulleet bloggarit, jotka tuovat esille enemmän löytöjä ja uusia suuntauksia. Kritiikit esitetään omina mielipiteinä ymmärtäen, että ihmiset saattavat olla asioista eri mieltä. En haluaisi yleistää, mutta valitettavan usein vanhakantaiset kriitikot keskittyvät jonkun henkilön/asian lyttäämiseen. Harvemmin näkee kirjoituksia, jossa pyrittäisiin kannustavan ilmapiirin luomiseen ja taiteen monipuolisuuden vaalimiseen. Kai kyse on pyrkimyksestä valtaan omalla alallaan ja sen kasvattamiseksi ja ylläpitämiseksi. En tiedä mitä muuta kritiikin esittämisen takana voisi olla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51042 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
394 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1078 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
45 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
240 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
846 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025