Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
tutkija |
/ #243415.09.2015 14:39Minua huolestuttaa se, että moni on unohtanut, että leikkausten läpi mennessä moni ihminen tulee kuolemaan. Olen laskenut, että vähintään 50 000 ja jopa yli 100 000 eläkeläistä ja sairasta tulee kuolemaan ja määrät tulevat kasvamaan, koska köyhien ja sairaiden eläkeläisten määrä kasvaa joka vuosi. Muutaman vuoden päästä vähintään 100 000 ja jopa yli 200 000 eläkeläistä ja sairasta tulee kuolemaan leikkausten takia. 10 vuoden päästä puhutaan jo yli 500 000 ihmisen määristä. 20 vuoden päästä jo yli miljoona ihmisen määristä. Kuoleminen ei suurimmalla osalla tapahdu heti, mutta, kun ihmisillä ei ole varaa ostaa lääkkeitä he tulevat kuolemaan paljon nopeammin, kuin ne joilla on varaa ostaa. Omien tutkimusten mukaan riippuu ihmisten sairauksien vakavuudesta, kuinka nopea kuolema on. Kuitenkin suurimalle osalle elinikä lyhenee merkittävästi puhutaan 10- 30 vuodesta ennenaikaisia kuolemia, jota lääkkeillä olisi saatu pidettyä hengissä. Sekä elämään ihmisarvoista elämää. Eläkkeensaajien asumistuen poistaminen ja indeksijäädytykset lopettavat ihmisarvoisen elämän käytännössä, sekä ovat selkeästi laittomia päätöksiä. Monen vanhan ja sairaan ihmisen oikeus ihmisarvoiseen elämään ei vaarannu vaan se loppuu kokonaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
422 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51110 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21062 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
60 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025