Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Vieras |
/ #5015.09.2015 19:08Hei, voitteko tehdä uuden otsikon jo olevaan adressiin, ja adressia koskevaa tekstiä niin, että se koskisi nyt tätä 300 euron vähennysoikeutta myös eläketulosta? Sillä Suomen perustuslain 6 § edellyttää yhdenvertaisuutta. Tarkka määritys 6 §:lle löytyy kommenteista, ja tietenkin Suomen perustuslaista. Tämän lain perusteella eläkkeensaajan eläketulosta täytyy olla samanlainen 300 euron vähennysoikeus kuin työntekijän työtulosta. Sillä tulevan asumistukilain mukaan työntekijän työtulosta vähennetään ensin 300 euroa työtuloista, ja sitten vasta lasketaan työntekijän asumistuki. Hallitus ei ole ottanut tätä Suomen perustuslain 6 §:ää huomioon. Eikä sitä ota automaattisesti huomioon myöskään perustuslakivaliokunta, koska hallituskaan ei ole ottanut sitä huomioon. Sen vuoksi TÄSTÄ SEIKASTA ON TEHTÄVÄ SUURI NUMERO PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE. Tämä on ehkä ainoa mahdollisuus saada eläkkeensaajalle hallituksen aikomaa asumistukea selvästi suurempi asumistuen määrä. Asia on kuitenkin kiirellinen, minkä vuoksi pitäisi toimia nopeasti. Koska on kyse eläkeläisen asumistuen määrästä ja samoista ihmisistä, kuin mitä adressissa, minkä Leena Perttu perusti, niin mielestäni samaa adressia voisi käyttää nyt, mutta muuttaen otsikkoa, ja otsikon alla olevaa asiaa tuolla tavoin, mistä jo kerroin. Uutta adressia alusta pitäen ei ehdi enää tekemään. Kun se pitäisi toimittaa perustuslakivaliokunnalle paljon ennen 1.1.2016. Uskoisin, että tämä vaatimus menisi parhaiten läpi. Koska siinä vedotaan Suomen perustuslakiin. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1966 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
934 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18085 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1163 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
646 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
233 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1813 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
293 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12796 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6380 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
464 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1033 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1456 Luotu: 29.04.2024