Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Vieras |
/ #2497 Re: Re:16.09.2015 14:24Minä kirjoitan perustuslakivaliokuntaan ainakin siitä 300 eurosta, mikä pitäisi vähentää myös eläkeläisen eläketulosta, asumistukea laskettaessa, johtuen juuri Suomen perustuslain 6 §:n sisällöstä. Vähennettävän määrän voi laittaa paljon suuremmaksikin. Eri asia on vain, hyväksytäänkö se. Jokainen voi kirjoittaa perustuslakivaliokunnan jäsenille muistakin seikoista, esim. pienten eläkkeiden indeksijäädytyksestä ym., mitä pitää sellaisina seikkoina, että perustuslakivaliokunta katsoo aiheelliseksi toimivaltansa puitteissa niihin puuttua. Ja mitkä seikat toisaalta vaikuttavat siihen, että pientä eläkettä saavien eläkeläisten asumistuen määrää ei saisi nykytasostaan ainakaan pienentää. Olisi myös syytä kertoa, että monien eläkeläisten ajaminen toimeentulotukiluukulle ei ole mikään säästävä toimenpide, vaan pikemminkin valtion ja kuntien kustannuksia kasvattava toimenpide. Kirjoitin monelle ministerille ennen budjettiriihtä myös siitä, että mikäli eläkkeensaajan asumistuki poistetaan, se ajaa monet eläkeläiset toimeentulotukea hakemaan, mistä aiheutuu valtiolle suuremmat kustannukset, kuin eläkkeensaajan asumistuen maksamisesta. Kirjoitin tämän myös valtiovarainministeri Alexander Stubbille. Mutta se kirjoitus meni kuin kuuroille korville, myös Stubbin suhteen, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylästä puhumattakaan. Kuten hallituksen päätös osoittaa. Valtio ja kunnat osallistuvat yhtä suurin osuuksin toimeentulotukimenoihin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3436 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20415 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1292 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1461 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
395 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
308 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
539 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2497 Luotu: 15.07.2023
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1005 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
658 Luotu: 13.03.2025