Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

/ #41

08.12.2015 18:39

Ensi vuodeksi minulle olisi ollut luvassa useampikin freelancer-työtehtävä, joita vastaan ottamalla olisin voinut kitkutella ehkä jopa köyhyysrajan tuntumaan ainakin hetkellisesti, maksanut veroja ja tulorajojen ylittyessä työmarkkinatukeakaan minulle ei olisi tarvinnut täysimääräisesti maksaa. Työmarkkinatukea minulla ei kuitenkaan ole vara täysin menettää byrokraattisen pakkoyrittäjä-leiman myötä, sillä pelkillä freelancer-keikkojen tuloilla en saisi maksettua edes vuokraani, vaan joutuisin asunnottomaksi. Se on riski, jota ei kukaan voi Suomen kylmässä talvessa ottaa.

Vakituista yritystoimintaa kyseisten töiden tekemisestä ei saa rakennettua millään ilveellä, eikä työpaikkoja puissa kasva, joten ainoaksi vaihtoehdokseni jääkin suppeasta työttömyyskorvauksesta "nautiskelu" kotisohvalla maaten. Siellä makoilessani unelmoin Suomesta, jossa työnteko olisi mahdollista ja kannattavaa.

Hallitus, alkakaa nyt oikeasti kuunnella asiantuntijoita, dosentteja ja haparoivan kokeilupolitiikkanne uhreja. Tämänkaltaiset harhalaukaukset eivät voi olla hyväksi nykytilanteessa.