Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!

Freelancer taikuri, juontaja, näyttelijä, mainosmalli
Vieras

/ #232

09.12.2015 07:43

Adressi oli minusta täydellinen, juuri näin, hallituksen toimien pitäisi tukea ja kannustaa ottamaan vastaan myös lyhyitä työsuhteita (jopa yhden päivän mittaisia, niitäkin on paljon taiteellisella alalla), VOI KUINKA PIENINÄ PALASINA ON MUN LEIPÄNI MAAILMALLA on taiteilijoille täyttä totta, miksi pitää vaikeuttaa itsensä työllistämistä. Taiteellisella alalla on hyvin tavallista myös yhden päivän mittaiset työ suhteet, eikä tulot ole vakiot joka kuukausi. On kuukausia, että ainoa tulo on työttömyysturva ja nyt meiltä aiotaan viedä sekin pois. Tätäkö tarkoittaa mainostettu hyvinvointivaltio, oman kansan sortamista? Varmasti politikot ja kansanedustajat käyvät itsekin teattereissa, elokuvissa ja katsomassa muita esityksiä. Esiintyjät, taiteilijat ja näyttelijät ovat niitä, ketkä ovat yrittäneet kääntää ihmisten suupieliä ylöspäin, että ihmiset jaksaisivat jatkaa eteenpäin vaikeinakin aikoina. Vanha totuus on, että kansa tarvitsee leipää ja SIRKUSHUVEJA, mutta nyt Suomen päättäjät aikoivat viedä kansalta molemmat. Antakaa ihmisten tehdä töitä ja muistakaa, että ilo ja nauru tuovat voimaa arkipäivään. Suomen talous ei nouse omaa kansaa sortamalla...