Vaadimme Poriin toimivaa eläinlääkärin päivystyspalvelua.
Vieras |
/ #152 Pohdintaa30.12.2015 23:05Vaikuttaa siltä että tämä on vaihteeksi yksi päähänpistoista- "teenpäs adressin he heh". Itse olen aina saanut hyvää palvelua. Tosin, en olekaan tosikko. Aina halutessani olen päässyt päivystykseen (pienemmästäkin) kun olen ollut huolestunut. Monien vuosien ajan olen käynyt päivystyksessä koirieni kanssa. Klinikalle päästyäni olen saanut kuulla jos jonkinmoista, mutta mitä se on haitannut, ei mitään, sillä psykologiaa lukeneena näkee ja ymmärtää erilaisia ihmisiä. Olen itse huomannut päivystyskäynneistäni sen, että tosikkona sinne ei kannata mennä. Ei missään nimessä. Jos ette tosissanne tahdo käyttää kyseistä palvelua, niin älkää ottako sinne edes yhteyttä niin säästytte (teidän mielestänne) siltä surkealta paikalta te herkät ja tosikot ihmiset. Miettikää laajemmin. Jos ette soita ettekä käy- silloin porin ei ole järkevää ylläpitää päivystystä. Päivystys pois kokonaan Porin kaupungilta. Olisitte mieluummin tehnyt adressin yksityisiä klinikoita vastaan, että miksi he eivät ole ottaneet päivystystä itsellensä lisäksi. Sitähän te haluaisitte. Se, mikä on valitettava totuus on, että mihin päätökseen tahansa päädytään, niin mikään ei IKINÄ ole hyvin. Joka asiasta ihmiset löytävät vikoja. Onkohan herkällä adressin tekijällä ollut kaikki elämässään ihan kunnossa tämän tehdessään? Toki päivystys on tärkeä, mutta kuka Porin lääkäreistä haluaisi päivystää... en usko että kukaan mielellään lähtisi sitä tekemään VAIKKA olisi innostusta eläimiä kohtaan. Ihmiset, miettikää ennen kuin toimitte. Jos tämä adressi menee lävitse ja nykyisen eläinlääkärin tilalle ei löydetä toista. Minne viette eläimenne? Auton alle jäänyt eläin ei selviä Tampereelle eikä välttämättä muualle. Entä sydänvikaiset? Vanhat koirat? Harkitkaa tekojanne pidemmän kaavan kautta. Itselläni on tällä hetkellä viisi iloista hännänheiluttajaa, joita rakastan. Miettikääpäs, jos koiranne ei enään tulekaan vastaan ovella kun pääsette kotiin,vain sen takia, että päivystys on lakkautettu Porissa tämän päähänpistoadressin takia ja koiranne ei selvinnyt esimerkiksi Tampereelle saakka... Porin kansalaiset, kaikella kunnioituksella. Järki käteen ja eläinten hyvinvointi kaakkoon. Hyvää uutta vuotta! :) |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1675 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17958 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
985 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1280 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
621 Luotu: 12.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
582 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
444 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1778 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
736 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
257 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
232 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6340 Luotu: 29.11.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1119 Luotu: 03.05.2024