Adressi Israelin tueksi!

Juhani Starczewski
Adressin tekijä

/ #205 Ajantasatietoa Israelista

12.04.2010 15:37

MAANANTAI 12.04.10

1. EILEN illalla alkoi Israelissa holokaustin muistopäivä. Illalla kahdeksan maissa alkoi virallinen muistotilaisuus, jossa maan johtajat puhuivat ja jossa kuusi holokautista selvinnyttä sytytti oman soihtunsa. Tilaisuus pidettiin JadVashem holokaust-museon Varsovan Getto aukiolla satojen kutsuvieraitten todistaessa tilaisuutta.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu moitti maailman yhteisöä sen suhteettomasta hiljaisuudesta Iranin uhatessa Israelia ”omalla lopullisella ratkaisullaan, mikä jäi natseilta kesken”, kuten juutalaisten ja Israelin viholliset sanovat. Eikä Iranin uhka ole suinkaan ainoa eikä ehkä edes pahin vaaratekijä, sillä raporttien mukaan anti-semitismi on maailmalla yli kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

”ME OLEMME uuden/vanhan vihan tulen todistajia”, kertoi pääministeri. Juutalaisten vihan, jota lietsovat islamin ääriainesten organisaatiot ja hallitukset – ennen kaikkea Iran satelliitteineen. Iranin johtajat kiirehtivät kehittämään ydinaseita ilmoittaen samalla avoimesti tarkoituksensa olevan Israelin tuhoaminen.”
Pääministeri Netanyahu jatkoi todeten, että näissä kaikissa huudoissa juutalaisen kansan tuhoamiseksi maailman kartalta yhä uudelleen havaitsemme parhaimmillaan kovin miedon protestin ja nämäkin näyttävät laantuvan. ”Emme kuule voimakkaita protesteja, joita tarvittaisiin, emmekä kuule voimakkaita kieltoja tai vihaisia äänenpainoja”, hän jatkoi. ”Mutta kuten tavallista, on niitäkin, jotka kääntävät kritiikkimme takaisin meihin.”
NETANYAHU totesi ”maailman hyväksyvän Iranin esittämät uhkaukset hävityksestä, emmekä vieläkään näe tarvittavaa kansainvälistä päättäväisyyttä estääkseen Iranin aseistautumisen”.
Hän kehotti valistuneita maita nousemaan ja kieltämään tämän tarkoituksen tuhota, ja toimimaan todellisella päättäväisyydellä estääkseen Irania saamasta ydinaseita.

PRESIDENTTI Shimon Peres, joka puhui ennen Netanyhaua, kehotti samoin maailmaa heräämään Iranin aiheuttaman uhkan edessä ”apatiasta, joka on leimannut sitä ja joka menneisyydessä on vaatinut niin monien ihmishenkien menetyksen”. Hän selitti, että ”Israelilla on oikeus ja velvollisuus vaatia maailman kansoja olla toistamatta tuhoisaa välinpitämättömyyttä, joka on vaatinut miljoonien ihmisten hengen, heidän ja meidän”. ”Yhdistyneitten Kansakuntien tulee havahtua uhkaamiseen tuholla, joka tulee yhden sen jäsenmaan taholta toista jäsenmaata kohtaan,” Peres sanoi puheessaan. Hän totesi ”juutalaisten kirjojen polttamisen palavan edelleen heidän sydämessään, mahdottomana erottautumisena kuudesta miljoonasta veljestä, miehistä, naisista ja vanhuksista, puolestatoista miljoonasta lapsesta – uskomaton määrä potentiaalista elämää tuhottuna – menetys, joka ei koskaan palaa”.
Holokaustin muistopäivän tilaisuudet jatkuvat tänään eri puolilla maata. Kello 10.00 kaikki liikenne pysähtyy muutaman minuutin ajaksi. (JP)

2. NATHAN SHARANSKY ja Tel Avivin päärabbi Yisrael Meir Lau, joka toimii Jad Vashem museon puheenjohtajana, johtavat tämän vuoden ”Elävien Marssia” Auschwitzistä Birkenauhun. Marssi päätettiin toteuttaa huolimatta Puolan presidentti Lech Kaczinskin ja hänen vaimonsa traagisesta kuolemasta lento-onnettomuudessa lauantaina Venäjällä.

ELÄVIEN MARSSIN kansainvälisen järjestön puheenjohtaja tri Shmuel Rosenman sanoi sunnuntaina, että tämän vuoden marssin 10 000 osanottajaa juutalaisjärjestöistä ja muista ympäri maailmaa tulevat marssinsa aikana osallistumaan suruun, jota Puolan kansa tuntee.
”Presidentti Kaczinski oli todellinen Israelin ja juutalaisen kansan ystävä, jonka kuolema on kauhea menetys (Puolan) kansalle, joka on niin merkittävästi selviytynyt toisen maailman-sodan kauheista tragedioista.

NATHAN SHARANSKY sanoi Jewish Agencyn lausunnossa sunnuntaina: ”Elävien Marssi vahvistaa juutalaista identiteettiä, yksilöinä ja ryhminä. Kasvuaikanani en tiennyt paljon holokaustista, sillä NL:n viranomaiset tekivät kaikkensa estääkseen juutalaisia löytämästä identiteettinsä. Elävien Marssi on juutalaisen kansan voiman ja yhtenäisyyden esitys.” Sharansky vietti yli 10 vuotta Venäjän vankeudessa.
Rabbi Meir Lau selvisi hengissä Buchenwaldin kuolemanleiristä.
Elävien Marssi aloitettiin vuonna 1988 ja se toistetaan vuosittain holokaustin opettamiseksi osanottajille, joita tulee kymmenistä maista maailmassa. (JP)

3. VÄKIVALTAISET anti-semiittiset hyökkäykset maailmassa yli kaksinkertaistuivat vuoden 2009 aikana. Erityisen voimakkaina lisääntyivät juutalaisten vastaiset hyökkäykset ja muut heihin kohdistuvat tapaukset sekä Länsi-Euroopassa että Kanadassa, kertoo ilmiön sunnuntaina julkistettu vuosittainen tutkimus. Tulokset ovat sitäkin hätkähdyttävämpiä, kun huomioidaan ilmiön laantuneen kahtena edellisenä vuonna.
”Antisemitismi maailmanlaajuisena 2009” raportin toimittaja professori Dina Porat toteaa, että vuonna 2009 nähtiin suunniteltuja ja koordinoituja hyökkäyksiä juutalaisia vastaan sekä väkivaltainen ilmapiiri, jotka ruokkivat toisiaan. Vuositutkimuksen teki Stephen Roth Instituutti aikamme anti-semitismistä ja rasismista Tel Avivin yliopistosta.

GAZAN cast lead operaatiota seuraava vuosi oli pahin siitä lähtien, kun antisemitismiä on alettu seurata, sekä suuren anti-semiittisen väkivallan ja yleisen maailmanlaajuisen vihamielisen ilmapiirin huomioiden, jotka ilmenivät massamielenosoituksina ja sekä suullisina että kuvallisina ilmaisumuotoina, raportissa todetaan. Raportti julkistettiin holokaustin muisto- päivänä yhdessä Euroopan Jewish Kongressin kanssa.
Dramaattisin muutos oli 102 %:n kasvu väkivaltaisissa hyökkäyksissä maailmanlaajuisesti; vuonna 2008 niitä oli 559, mutta 1 129 vuonna 2009. Sen lisäksi oli useita satoja uhkauksia, hävyttömyyksiä. graffitikirjoituksia ja iskulauseita sekä mielenosoituksia, joissa ilmeni niiden elävä antisemitistinen sisältö, joskus kehittyen väkivaltaiseksi.

MERKITTÄVÄ osa niistä tapahtui Englannissa, jossa väkivalta hyppäsi 112:sta tapahtumasta vuonna 2008 viime vuonna 374:än; Ranskassa 50:stä 195:en; ja Kanadassa 13:sta 138:an.
USA:ssa ilmiö on normaalisti siedettävä, mutta muutos oli suuri: 98:ta 116:en.
Monissa maissa luvut ovat vain viimeiset huiput yleisessä tendenssissä.
Raportissa todetaan, että vaikka tammikuun operaatio cast lead 2009 oli aiheena useissa tapauksissa, äärivasemmiston ja äärioikeiston aktivistien hyökkäykset ovat lisääntyneet 1990-luvun alkupuolesta lähtien. Väkivaltaisimmat hyökkäykset Länsi Euroopassa tuli ihmisten taholta, joilla on arabi- tai muslimitausta, raportti huomioi. Englannissa on kuitenkin havaittavissa uusi trendi, jossa muslimiyhteisöstä tulevat ”valkoiset” hyökkääjät esiintyvät hetkittäisissä huipuissa entistä selvemmin.
Vuonna 2008, kun Lähi Idässä ei ollut laukaisevaa aihetta, juutalaisyhteisöjen turvallisuus-säätiö rekisteröi 63 % hyökkääjistä väkivallan uhrien kuvauksien perusteella ”valkoisiksi”, kun aasialaisista ja arabiyhteisöistä – viitaten muslimitaustaan - tulleita hyökkääjiä oli 31 %. Vuonna 2009 tulos muuttui siten, että vain 48 % kuului ”valkoisiin”, aasialainen ja arabitausta nousi 43 %:in, ja heidän osuutensa nousi cast lead-operaation jälkeen 54 %:in. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136940

4. UUSI LAKI tulee voimaan tiistaina, joka antaa armeijalle oikeuden karkottaa Juudeasta ja Samariasta jokaisen, joka asuu siellä ilman voimassa olevaa lupaa. Laki tulee – jos se toteutetaan sisältönsä mukaisesti – koskemaan arviolta tuhansia arabeja ja palestiinalaisia, jotka ovat vuosien tai vuosikymmenien aikana muuttaneet sinne ilman lupaa, joko Gazasta tai ulkomailta. Lain mukaan sellaiset ovat syyllistyneet rikokseen, josta heille voidaan langettaa jopa 7 vuoden vankeusrangaistus tai heidän karkotetaan sinne, mistä he tulivat.

USEAT ihmisoikeusjärjestöt ovat valittaneet puolustusministeri Ehud Barakille, että hän ainakin siirtäisi lain toimeenpanoa, sillä se aiheuttaa äärimmäistä ja pysyvää vahinkoa lukuisille ihmisille. Laki perustuu sotilaskäskyyn ja sen jatko-osaan, jolla pyrittiin estämään laiton maahanpääsy, alkuperin säädettynä 1969, varsinkin Jordaniasta, Syyriasta, Egyptistä ja Libanonista, jotka silloin olivat vihollismaita. Nyt Israelilla on rauhansopimus Egyptin ja Jordanian kanssa, mutta Syyrian ja Libanonin kanssa vain hauras aselepo.

Hamokedin asianajajan Elad Cahanan mukaan armeija ei ole koskaan myöntänyt yhtään lupaa lain voimassaoloaikana. Siksi periaatteessa kaikki luvatta Juudean ja Samarian alueille muuttaneet ovat lainrikkojia. Lain nostaminen tässä vaiheessa lienee saanut alkunsa tavoitteesta karkottaa Hamasin vallankaappauksen vuoksi Gazasta Länsirannalle muuttaneet.
Cahanan mukaan toinen ryhmä, jota laki koskee, ovat Jordaniasta avioliiton vuoksi Länsirannalle muuttaneet. Armeijan edustaja sanoo, että tarkoitus on laittoman siirtolaisuuden estäminen Länsirannalle. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA
- USA:n puolustusministeri Robert Gates sanoo, ettei USA ole hylännyt tavoitettaan estää Iranin ydinase. Hän lisäsi, ettei se ole väistämätön, mutta ei osannut kertoa, miten se voidaan estää, ellei purevia pakotteita saada sovittua. Clinton epäilee Iranin ilmoitusta, että se täysin hallitsee ydinaseen valmistuksen. Myös Iranin uusimpien aseitten todellisuus epäilyttää. (JP)
- Puolan päärabbi Michael Scgudrich sanoo valittaessaan hyvän ystävää presidentti Lech Kaczinskin kuolemaa, että hän olisi menehtynyt samassa onnettomuudessa, ellei hän sapatin vuoksi olisi kieltäytynyt matkasta. Presidentti seurueineen oli matkalla osallistuakseen Katyn metsikön massamurhan 70. vuosipäivään. 79 vuotta sitten NL:n joukot murhasivat Katyn metsässä 21 857 puolalaista upseeria ja viranomaista miehitettyään maan. (JP)
- Entistä pääministeriä Olmertia odottaa uusi talousskandaali, josta häntä voidaan kuulustella ja syyttää, jos on aihetta. Hän palaa ulkomailta, vaikka tietää voivansa joutua jopa poliisin pidättämäksi. (JP)
- Gazassa toimiva ryhmä uhkaa viiltää Abbasin kurkun auki. Ryhmä syyttää Abbasia yhteistoiminnasta Israelin kanssa. Kysymyksessä oleva Jaish al-Umma (kansanarmeija) johtaja Abu Abdallah Ghazzi uhkasi ryhmänsä hyökkäävän Israeliin Libanonista, ellei Hizbullah sitä tee. (JP)
- Iran valitti YK:lle, että USA uhkaa sitä ydinhyökkäyksellä. Tämä siksi, että Obaman uuden opin mukaan ydinaseita ei käytetä paitsi Pohjois-Koreaa ja Irania vastaan. (JP)
- Pääministeri vaatii pikaisia vastauksia, miksi Ashdodin meriveden puhdistuslaitoksen rakentaminen on siirtynyt vuodesta toiseen. (JP)
- Turkki aikoo lähettää laiva-armaadan Gazaan ”särkeäkseen Gazan saarron”. Turkki tukee avoimesti Hamasia ja vastustaa avoimesti Israelin toimia. (INN)
- PA:n poliisi antaa IDF:lle löytämänsä 17 pommia Länsirannalta. (INN)
- Seuraava ryntäys uusille kaasu- ja öljyalueille voi tapahtua Levantiin, käsittäen Israelin, Libanonin ja Syyrian. Sieltä voidaan löytää 122 triljoonaa kuutiojalkaa kaasua, arvioivat asiantuntijat. Israelin Tamar ja Dalit kaasukenttiä Välimeressä valmistellaan hyötykäyttöä varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136960
- Italialainen piispa Giacomo Babini, 81, kirjoittaa web-sivullaan, että perinteisesti juutalaiset ovat ”Jumalanmurhaajia”. Hän myöhemmin kiisti sanoneensa sellaista.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3874498,00.html

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…