Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta


Vieras

/ #836

23.03.2016 15:06

"Kiemunki esitti tuoreimmassa Facebook-möläytyksessään, että virpoville muslimilapsille tulisi antaa kondomeja palkaksi ja pilkkasi heidän hijab-huivejaan vihjaillen, ettei palmusunnuntain perinne kuulu muslimeille. Hänen kannattajansa täydensivät päivitystä ehdottamalla virpojille palkaksi pekonia, adressissa todetaan.

 

–Tällaista käytöstä ei voi puolustaa millään tekosyyllä, eikä tällaiselle tule antaa minkäänlaista sijaa eduskuntalaitoksessa.  Myös kansanedustaja Lea Mäkipään on syytä ymmärtää, ettei tällainen käytös sovellu eduskunnan arvovallalle ja irtisanoutua avustajansa toiminnasta."

Ei lisättävää! Siinäpä syy miksi minä ja melkein jo 7000  tolkun suomalaista allekirjoittivat addressin!