Hollannin pedofiilipuolueen kieltäminen

Tapio Peltonen
Turku

/ #27

20.02.2007 13:19

Käsittämätöntä, miten monet ihmiset ovat valmiina loukkaamaan toisten mielipiteen- ja ilmaisunvapautta, kun kyseessä ovat tietyt asiat. Tuskin kukaan järjissään oleva _puolustaa_ pedofiilipuolueen näkemyksiä, mutta kyllä minun nähdäkseni tietyllä tavalla ajattelemisen kieltäminen on hyvin vakava asia, eikä sitä saisi tehdä tunteenomaisesti.

Lasten hyväksikäyttö on toki Hollannissa rikollista, ja tulee aina olemaan. Ajatelkaa nyt vähän, ei tuollainen puolue _voi_ saada enemmistön tukea. Enin mitä ko. puolue voi saada aikaan on herättää keskustelua, mutta puolueen päämäärät ovat niin voimakkaasti ristiriidassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa, että ne tuskin vaikuttavat politiikan suuntaan.

Pedofiilipuolueelle olisi voitto, jos se kiellettäisiin. Ajatelkaa sitä mediakohua, mikä siitä nousisi. Ainoa tapa tehdä tuo puolue täysin toimintakyvyttömäksi on vaieta se kuoliaaksi. Kieltämispyrkimykset eivät tätä tee.

Mielestänin lasten hyväksikäyttöä tulisi muutenkin käsitellä ensisijaisesti rikosoikeudellisena ja sosiaalisena ongelmana, ja lähes jokaikinen kerta, kun aihe nostetaan yleiseen mediajulkisuuteen, on kyseessä poliittinen pisteidenkeruu. Ongelmat eivät tässä tapauksessa parane julkisella keskustelulla, koska mediassa rikosoikeudellisia ja sosiaalisia näkökohtia ei voida käsitellä, kun kaikkien on pakko kilpailla siitä, kuka tuomitsee pedofiilit näyttävimmällä tavalla. Ja jos joku yrittää käsitellä asiaa vakavasti, hänet jätetään todennäköisesti keskustelussa huomiotta.

En allekirjoita tätä vetoomusta. Enkä allekirjoittaisi edes vetoomusta natsipuolueen kieltämiseksi, vaikka natsipuolueilla on moninkertaiset menestymismahdollisuudet pedofiilipuolueeseen verrattuna. En allekirjoittaisi edes vetoomusta sellaisen puolueen kieltämiseksi, joka pyrkisi sallimaan murhat. (Kait murha nyt sentään on ainakin useimmissa tapauksissa vielä tuomittavampaa kuin lasten hyväksikäyttö.)